sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Something to do

Koko kesän kalenteri ammotti töiden lisäksi tyhjyyttään. Nyt musta tuntuu, että se on alkanut täyttää itseään. Joka päivälle on koulun lisäksi merkittynä useampia tapahtumia. Päälle vielä läksyt, lenkit ja poikaystävä. Kaikki pika- alkuiset toiminnot ovat käyneet tutuiksi. On käveltävä pikaisesti kotiin, että ehtii käymään pikalenkillä, pikasuihkussa, pikasyömään, pikavalmistautumaan ennen illan menoja, että pääsee taas seuraavana päivänä tekemään saman ja vielä jossain välissä pikaläksyt. No mikäs siinä, ainakaan ei elämä käy tylsäksi... Pitänee tähän mainita, että yksi meidän vuosikurssilainen ilmoitti lukukauden alussa tehdyssä tutkimuksessa opiskelevansa itsenäisesti 50 tuntia viikossa. Missä välissä, kysyn minä?

En siis voi väittää eläväni tällä hetkellä täydellistä urheilijan elämää, johon kuuluu treenaamisen lisäksi syöminen ja nukkuminen. Siitä huolimatta kunto vaikuttaa ihan hyvältä. Viime keskiviikkona AV-testissä juoksin lähes ennätyksen 5000:lla, 20,54. Moraalisesti pidän sitä kuitenkin enkkana, koska tuuli kovin ja jouduin juoksemaan koko matkan yksin. Muut tytöt meinaan mun ja Venlan lisäksi juoksivat vain 3000m. Mitä tämä tälläinen on ?! Niin ja Venlan perässä en pysynyt...

Tänään kävin tavoittelemassa Nokirasteilla uutta rengassarjaa autoon. Renkaat jäi 2,18 minuutin päähän, mutta suoritukseen olen silti ihan tyytyväinen. No ehkä vähän jäi kaivelemaan, että ilman mitään mokia voitto olisi ollut haarukassa. 

Viikon päästä keskari ja viesti. Niistä ei tässä välissä tämän enempää.

Ens viikon illat:
Ma: Nami-appro
Ti: Futistreenit, Kaupunkisuunnistus, Finnkinon superpäivä
Ke: AV-treeni, Kolmiot
To: Tutkimustapaaminen, Lumen tutustumisilta
Pe: Kriven tuparit, Ylistaroon
La-Su: SM-kisat