Täällä alivaltiosihteeri! (T)

Smålandskavlen. Kauan odotettu reissu on nyt ohi. Fiilikset reissun jälkeen aika väsyneet, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Menomatkasta Ruotsiin ei suuria muistikuvia jäänyt, kun kaikki energia piti kuluttaa henkiseen toipumiseen siitä, että lähes tallaantui kuoliaaksi Paula Koivuniemeä fanittavien eläkeläisten jalkoihin. Keikka meni siis sivu suun, mutta olisi ollut riskialttiimpaa jäädä taistelemaan tanssilattialle, kuin luovuttaa suosiolla. Illalla oli vuorossa suunnistus, joka nyt ei kovin hieno kokemus ollut, vaikka sujui kuitenkin paremmin, kuin odotin. Juoksu ei kulkenut, eivätkä rastitkaan ihan suoraan tulleet vastaan, mutta megapummia ei tullut, joten pitää olla tyytyväinen.


Illalla oli vuorossa yömiesten/-naisten banketti. Tais ottaa naisten kisa yleisesti vähän liian koville, kun oltiin Suskan kanssa ainoat naiset paikalla. Alkuun tarkoitus oli vain mennä vähän kattelemaan, mutta kun kuultiin, että keihäskisaa ei tänä vuonna järjestetäkään, niin siitä masentuneena ratkettiin ryyppäämään. Keihäskisan poisjäänti tuntui harmittavan lähes koko porukkaa ja ei kauaa kulunut, kun se päätettiin järjestää omin voimin. Suurin ongelma järjestämisessä oli keihään puuttuminen. Monenlaisia vaihtoehtoja löytyi, mutta lopulta keihääksi valiutui perinteisesti ruotsalainen aurauskeppi. Kilpailu oli hyvin tasokas ja voittajaksi nousi Leo Laakkonen. Monen mielestä henkinenvoittaja oli Sorsa, mutta hän astui heittonsa yli. Mielenkiintoista voittajasta tekee sen, että hän ei heittäny ainuttakaan heittoa. Lopulta palkinnot kuitenkin korjasi itselleen Suokas. Yleisön pyynnöstä järjestettiin miesten kisan perään vielä naisten kilpailu. Osallistujia ei löytynyt kilpailuun kuin kaksi, eikä siis palkintopottikaan ollut huima. Suska aloitti kisan komealla heitolla ja heittäytymisellä. Oma heittoni jäi parisen metriä siitä ja vielä kun Suska kiskaisi seuraavan heittonsa vielä pidemmälle ja vielä ILMAN VAUHTIA, niin kilpailun tulokset olivat jo selvät. No eihän se minua haitannu, kun oltiin sovittu, että jaetaan palkinnot... Aikamoista muuten, kun keihäskisan virallisista voittajista 2/2 oli Laakkosia ja henkisistä voittajista 3/4 oli VaHa:laisia. Pitäisiköhän muidenkin seurojen alkaa panostaan enemmän smolen keihäskisaan..? Yöbanketti jatkui vielä pitkälle yöhön ja huhu kertoo, että pari kovinta olisivat menneet sieltä suoraan aamupalalle.

Seuraavana aamuna juostiin kisa loppuun. Meidän joukkueen sijoitus oli 44. Sade ja kylmyys ei tehny kisan seuraamisesta mitään herkkua, mutta kyllä sen kesti. Kisan jälkeen alkoi varsinainen reissu, paluumatka. Alivaltiosihteeri! Lasit päähän ja puvut päälle. Heti alkumatkasta meitä pyydettiin ottamaan osaa palindromikisaan. Kisan osaanottajien joukko oli jo suuri, mutta kun kuultiin, että kisassa on myös naisten sarja, niin osallistumista ei enää edes kyseenalaistettu. Keksiminen osoittautui hyvin vaikeaksi ja päätimme lyödä Reetan kanssa päämme yhteen. Lopullinen ahaa elämys syntyi, kun Minsa kertoi meille miltä hänestä tuntuu laivamatkan jälkeen, kun hän aamulla pesee hampaansa. Siitä väännettiin kirjaimia ja lopputulokseksi tuli uusi suu. Harvinaisen huono se on, mutta elämämme ensimmäiseksi pärjäsi harvinaisen hyvin ja otti palindromikilpailun naisten sarjan voiton. Miesten sarjan voitti Juspo. Palkinto oli oikein hieno: kukkapuska, jonka päälle Minsa oli kussut. Juspo sentään sai palkinnoksi nollakolaa. Omakohtainen suosikkini oli palindromi: Ai varo tode, pedot oravia, mutta se ei kilpailua voittanut... Koko bussimatka oli hieno, vaikka sitä synkistikin saurakaveri, joka aikoo hylätä meidät. Matkan loppumista kuvaa Minsan sitaatti: "Nyt on se kohta matkasta, että matkan ei toivoisi koskaan loppuvan." Tähän ei kuitenkaan auta kuin todeta, että jollain se ehkä loppui kokonaan, toiset saavat jatkaa sitä ensi vuonna ja vuodesta toiseen... (Älä mee!)

Satamaan saapuessani sain kuulla kyllä reissun kusetuksen:"Oletko sä luotettava, vai oksennatko kännissä?" No koska olin luotettava, jouduin jäämään vahtimaan alivaltiosihteerien laukkuja terminaaliin, kun he lähtivät baariin. Laivaan pääseminen oli hieman tipalla, kun he näkivät kädessäni nollakolatölkin, mutta kauniisti hymyilemällä pääsin kuitenkin kyytiin. Laivassa ei kulunut kauaakaan, kun huomasimme, että teemamme oli oikea hitti ja kaikki halusivat käyttää lasejamme. Suosiosta kertoo se, kun Minsalta vietiin reissun aikana lasit, hiukset ja vielä kravaattikin.

Tänään myöhästyessäni bussista, menin syömään subille ja kappas huomasin, että minua viistoon vastapäätä istuu tyttö, jolla on täsmälleen samanlaiset alivaltiosihteerilasit! Näin se muoti leviää...


-Tiia

päätösmeininkiä. (R)

MOI! Reissuja on takana ja muuten edessäkin. 25-Manna oli pari viikkoa sitten, mut siitähän nyt on jo aikaa joten ei paljon kertoilla, jotta elettäisiin hetkessä, mutta hauskaahan siellä on aina ollut ja niin oli tänäkin vuonna. Muistissa tietty on vähän häikkää, kun koko paluumatka vaan tuntuu, että olisi nähnyt pelkästään tiian ja suskan kasvoja, mutta tähän en usko oltiinhan me silti kuitenkin cheek-lattiallakin. Väsyneinä tai siis yllättävän pirteän oloisina sunnuntaiaamuna lähdimme suskan kanssa hauhon sisun bussilla kohti hämeenlinnaa. Joku ihme, meistä hyvin turha pysähdys vaan otti päähän, mutta lopulta kun kaikkien jälkeen astuimmekin ihmepaikkaan löytyi sieltä juustohampat, jippii juttu ja pahaolo oli poissa! Hämeenlinnassa saimme mukaamme mukavanoloisen koiran nimeltä heppu ja suuren kassin, junamatka alkoi kohti vuokattia. Tampereella kolme tuntematonta tunki seuraamme ja jokainen eri aikaan, kaikki ne puhui meille, no hetken päästä totesimme että ihan hyvä juttu, saatiin jätkäseuraa. Kajaaniin päästyämme lähdimme etsimään kauppaa, no suuri määrä jotain kamaa on kamalaa ja joku kauheen kylmä ilmakin. Lopulta se koirakaan ei voinut tulla mihinkään kauppaan sisälle, joten sen kanssa piti jäädä hytiseen ulos ja heittää sille keppiä. No oli se ihan kiva juosta ympyrää parkkipaikalla ja suska tavallisesti vinku nälkääki ja juoksenteli pizzapaikan kautta, siinä sitten kerettiin vetäsee pizzakin lapasilla sen parkkipaikan keskellä. No jo pitkän odottelun jälkeen, (jotain jupeksijoita), taksi saapui ja vei meidät mökillemme, vuokattiin. Jättefiin stuga! Oli siis hyvin positiivinen yllätys mökkimme. Noo koko viikko meni sitten ihan mukavasti reenatessa ja vähän juhliessakin tai aika paljonkin, siis en kyllä tiedä mitä me juhlittiin varmaan jotain kamalaa syksyä tai vaikka sellaista, kun ei pitkään aikaan nää niitä tuttavuuksia ketä siellä sitten oli, sääli. Vuokatin vaarat tuli nähtyä ihan kohtuudella, paitsi missattiin ne parhaimmat kun mentiin eksymään merkatulta reitiltä, jotain tosi pölöä. Ensimmäiseksi tai ainakin toiseksi kivoin reeni ja siitä tais olla eniten hyötyäkin, kun suska meni rikkomaan kännykänsä jollain nesteellä. Seuraavana päivänä me sitten juostiin kauheella innolla sotkamoon, huom oikeen sotkamoon asti, harvoin sitä lähtee 16 kilsaa juoksemaan, että tarvii kännykän, hieno kapula tuli hankittua, kade. Takareidet olivat vaan kokomatkan aivan jäässä siinä kylmässä, mutta ei muuta valittamista ollut ihan hyvin me jaksettiin musiikin tahdissa. Käytiin me sitten yksi ilta hohtokeilaamassakin, ettei ihan löhöilyksi tää meininki ois mennyt, mutta tais olla vähän ilmassa jotain ikävänoloista tunnelmaa, ps. mä muuten vein! Kuitenkin kaikesta huolimatta kivanmukavanhauskaa oli, kiitos kaikille ! :) Kyllä tollasen porukan kanssa vois lähteä toistekki, jätkät on niin helppoja ja varsinkin kun ne osaa olla ymmärtäväisiä!

Nyt sitten edessä onkin smålandskavlen, vuokatin jälkeen tuntui tosi kamalalta, "sinne itteä taas rääkkäämään"! No mutta olisihan mun pitänyt itseni ja ystäväni tuntea, että kaikesta me saadaan silti ihan huippua ja joka iikka innostumaan, vaikka aluksi tökkisikin ajatukset. Tosin Tiiankin mainostusten jälkeen meiltä puuttuu edelleen yksi juoksija, peukut pystyyn et jos jokujokinketäkuka vaan haluais vielä lähteä? Ei siinä sitten mitään, fiilikset on silti katossa kun pääsee reissuun, kotona kun on niin yksinäistä ja tylsän oloista arkea. NÄKYILEE!



-kretu

Ehkä joku toinen päivä... (T)

Kaipa se kausi sitten loppuu. Käteen ei juurikaan mitään jäänyt. Edes raastijahdista ei palkintoa herunut, vaikka olin toinen. No ainoastaan voittohan sieltä kelpasi, joten ei auta kuin itkeä.

Muutenkin olen aika kyllästynyt nyt kaikkeen. Tämän päivän kruunasi vielä bussista myöhästyminen ja juoppo juoruilija, joka haukkui sen tyttöystävän puhelimessa kovaan ääneen. Kaukana ei ollut, että bussista poistuessani olisin kostanut juopolle sen tyttöystävänkin puolesta, mutta lopulta en kuitenkaan uskaltanut, kun hän sattui jättämään bussin vielä samalla pysäkillä. Ties vaikka olisin saanut smoleen mustan silmän.

Tähän väliin mainoskatko: Jos haluat ensi viikonloppuna Ruotsiin, niin se tapahtuu nyt helposti! Ota minuun yhteyttä ja olet mukana. Hyvällä tuurilla saat ottaa valitsemasi kaverinkin mukaan. Ainut asia, joka sinulta on vaadittu on, että osaat lukea karttaa ja jaksat juosta muutaman kilometrin. Ja, että olet nainen. Jos ilmoittaudut oikein nopeasti saat kaupanpäällisiksi 20 reipasta, mukavaa ja urheilullista miestä!

Viime viikon vietin Pajulahdessa hisu-leirillä. Leirillä oli yllättävänkin hauskaa, mutta myös raskasta. Kai sen ymmärtää, jos 3-4 tunnin viikoista siirtyy 3-4 tunnin päiviin. Tuloksena kipeytyneet lihakset. Pari lepopäivää, niin eiköhän superkompensaatio tapahdu juuri smoleen. Ei muuta tällä kertaa. Toivottavasti päiväsi oli parempi, kuin mun.

-t

La vida es dura (S)

Oikeen huvittaa näin jälkeenpäin mun sm-yön suoritus. Ihan alku taiskin mennä mukavasti. Ensimmäisellä rastilla vielä kolmanneks nopein mut siitä sitten seuraavalla välillä putosin viidenneksi ja siitä lähti raju lasku kohti sijaa 29. Tässä vaiheessa olin todennut tosiaan, että mun lamppu on aivan sukka. Sillähän ei nähnyt kahta metriä pidemmälle ja heti jos halusin nähdä vähäsen kauemmas nii sitä piti vääntää ylöspäin ku se oli aivan löysä. Kaiken kruunas jokin kosketushäiriö siinä "pitkässä" valossa, että se alko sitten iloisesti välkkymään ja sammukin pari kertaa. No mutta ei sitä lamppua voi syyttää vaan tyhmää päätä. Olin luultavasti juonu pari kuppia liikaa kahvia ja oli energiaa vähäsen liikaakin. Sinkoilin vaa edestakasin enkä jaksanut keskittyä ja miettiä mitään rastinottoa, saatika sitten oikeeseen suuntaan kulkua. Pummia kerty lopulta sellaset vajaat 20 minuuttia. Lohtu siinäkin sillä jäin kärkeen sen 20 minuuttia. Kun nykyään se on yleensä niin, että kun pummaa sen 5 minuuttia niin silti jää kärkeen joku 10 minuuttia ja se ärsyttää.

Vielä on pari ruotsin reissua edessä (toivottavasti), mutta taitaa tää kausi olla lähestulkoon tässä. Aika surullista. Ens vuonna sitten. Katotaan jos jaksais alkaa vähäsen treenaamaan.
Tää viikko vois nyt mennä vauhdilla, meinaa meillä alkaa Retun kaa mennä kärsivällisyys kaikkee kivaa ootellessa. Viikonloppuna siis Manna, sieltä suoraan syyslomaks Vuokattiin ja siihen väliin viikko koulussa aherrusta ja sitten toivottavasti Småålantiin!
On muuten huomenna synttärit. Ei tässä vuosimäärässä tosin iha hirveesti mitään juhlimisen aihetta ole. Vois olla vuosi eteenpäin.
Mutta joo. Vielä vuosi ja neljä ja puoli tuntia. Huoh.

Hola

"For a pessimist, I'm pretty optimistic." (T)

Meiän kissalla on tänään synttärit. Se täyttää vuoden. Vaikkei me kovin hyviä kaveruksia olla, niin päätin mä silti ostaa sille lahjan. Ostihan sekin mulle. Päätös oli aika vaikea, kun en mä sille lelujakaan viittinyt ostaa. Niitä on jo talo täynnä, viime joulunakin se sai niitä 38. Ostin sitten ruokaa. Purkki oli kivan värikäs ja kyljessä luki vuoden ikäisille, sopi siis hyvin vielä teemaankin. Nyt odottelen iltaa, kun sillä on juhlat. Kakkuakin kuulemma luvassa.

Viime viikonloppuna oli sitten se SM-yö ja hyvinhän se meni. Plaketti ripustettiin kaulaan illan päätteeksi, joka oli enemmänkin kuin mukavaa. En varmaan ollut viime vuoden kolmannestakaan sijasta yhtä innoissani, kuin tästä.
Nyt itse suoritukseen. Lähdöstä piti lähteä kiipeämään heti kauheaa mäkeä ylös. Vaikeaa se oli, mutta koko matkan jaksoin juosta koolle. Ykköselle olin heti 5 nopein. Tämän vuoden ennätys! Kakkonenkin löytyi ilman suurempia koukkuja ja kolmosella olin koko kisan neljäntenä. Sitten viuhahti kaksi pitkää lettiä ohi ja vauhti kasvoi silmissä. En uskonut, että jaksaisin juosta näinkin kovaa, mutta niinhän mä vain jaksoin, kaksi rastiväliä. Sitten iski uupumus, jonka mukana saapuivat pummitkin. Kasille kosahti sitten vähän pahemmin. Melkeen pari minuuttia siinä pyöriskelin, ennen kuin rasti tuli vastaan. Mutta mitä pienistä. Maaliin kun tulin, menin kolmanneksi, eikä siitä sitten kovin montaa huippusuunnistajaa mennytkään ohi! 7. sija ja tilauksessa hyvät rankipisteet.

SM-pitkiltä vauhtikin on parantunut silloisesta 123 s/km nykyiseen 84 s/km. Tällä kertaa suunnistin trikoilla, joista lähti se 5 s/km. Olin ostanut myös uudet kengät, joiden kanssa tarvitsee käyttää vain yksiä sukkia. Tämäkin lisäsi vauhtia aivan varmasti. Olen myös treenannut ojia ja rastilta lähtöjä. Ja kovin puskainen maasto tämä ei edes ollut. Suunta on siis selvästi huipulle, harmi vain, että kausi loppuu. Pitää nyt katsoa, oliko SM-yö 100e arvoinen kisa, vai pitääkö lähteä vielä rastijahtiin kasvattamaan rankipottia.

T: Tiia

Viimene oli ja meni. (R)

Jep, sitähän oltiin siellä Tammisaaressa hirmusessa myrkyssä oikeen yö-suunnistamassa ja kyseinen kilpailuhan oli SM-yö. Tää nyt ei ollu tällä kertaa ihan mun juttu, eikä siitä sen takia paljon mieleen asioita tulekkaan. Kaksi yöharjoitusta tehneenä tätä ennen oli aika epävarma olo, koska harjotukset olivat menneet molemmat aivan penkin alle. Toisessa Naantalin av-harjoituksessa maasto oli aivan järkyttävästä päästä ja fiilis laski jo ykkövälillä. Kyseinen harjoitus olikin tää mistä Tiiakin tilitti jo, ettei sitä ketään päässyt kokonaan läpi, ainakaan meistä tytöistä. Ja toinen harjoitus oli viime viikolla, joka oli meikäläiselle aivan liian vaikea ja pitkään aikaan ensimmäiset kyyneleetkin tulivat silmiin; Eläimet on kauheita ja niin tihee tiheikkö, että näkee vaan viis senttiä eteenpän ja vielä pilkkopimeellä, ettei tiedä yhtään missä on! Ja tais olla kisassa vähän muut ajatukset mielessä, "äkkiä vaan pois täältä", ja ylienergiaa oli aivan liiaksi, tyypillinen sinkoilu paikasta toiseen tuotti yöllä vaikeuksia, ja letkajennkakin on hyvin ärsyttävää. Se siitä...



Tänään ollaan luettu psykologiaa 80 sivua ja vielä 70 sivua jäljellä, hajoo pää mut pitää varmaan vaan kestää ku kerta jättänyt viimeiselle illalle koko kirjan ja huomenna ois koe, oma vika. Mut onneks koeviikko on aika pian ohi ja kaikki menee nopeemmin ku on tekemistä niin ens viikonloppukin tulee nopeammin. Mukava päästä ruotsin maalle suunnistelee, ku siellä menee yleensä hyvin tai ainakin viesteissä on mennyt. Juoksen todennäköisesti kolmanneksi viimeistä osuutta, joka nyt oli vissiin n.5 km, ihan kiva. Takas tulomatkaakin ootellaan on nimittäin CHEEKKIÄ ja ASTETTA tiedossa, huippujee!

V-S vs. Manchester

Mikä onkaan masentavampaa, kuin herätä aamulla 6.40 reenaamaan, kun ulkona on vielä pilkkopimeää? Jos jotain positiivista siitä haluaa etsiä, niin eipähän aurinkokaan häikäise matkalla kouluun.

Toinen nykyään pimeällä tapahtuva toiminta heräämisen ohella on suunnistus. Sitä olen nyt käynyt kokeilemassa kaksi kertaa ja kolmas kerta sitten toden sanoo, SM-yö. Laji on sinänsä verrattavissa hiihtosuunnistukseen harjoitusmäärissä; keskimäärin kolmas hisustus talvessa on ollut SM-kisa.

Edellisviikolla oli Raisiossa V-S AV-yöreeni. Harjoitus oli pelkkää katastrofia alusta loppuun. Ensin oli vaikeuksia löytää reenipaikalle, jonka jälkeen oli suunnattomia vaikeuksia löytää rasteja. Kakkoselle mennessä olin jo täysin hukassa ja päätin oikaista pari väliä. Siellä rastilla kohtasinkin sitten kaksi Emmaa ja yhden Fridan. Kommentit olivat laatu: "Mä haluan pois täältä!" Porukassa sitten lopulta rämmittiin pois. Maaliin Reetakin sattui tulemaan samaan aikaan, hänkään ei koko rataa ollut kiertänyt. Pisteenä i:n päälle koukkasin kotiin vielä Naantalin kautta. Miksikö? En tiedä.

Edellispäivänä olin sattuneesta syystä Tampereella ja päätin osallistua O'Manse Cuppiin. Harjoitus ei sinänsä alkanut yhtään paremmin, kuin edellinenkään; emit ja kompassi puuttuivat, mutta vaivaan löytyi ratkaisu suht helposti. Itse reenissä olikin sitten aivan erilainen säpinä, kuin edellisviikolla. Paikalle oli raahattu kisamakkarat ja lähtöäkin joutui jonottamaan 17 minuuttia! Siihen päälle vielä se, että joka minuutilla lähti 6 suunnistajaa. Metsässäkin oli sitten sen mukainen kuhina. Tuollaista ei tapahdu ikinä Varsinais-Suomessa.
Ykköselle mennessä takaa pyyhälsivät ohi Miina ja Sonja, he olivat koukkineet jo kutosen kautta. Mutta voi sitä vauhtia! En enää yhtään ihmettele miksen pärjää kisoissa; en tosiaankaan muistanut, että pitäisi juosta noin kovaa! Oli sitten mullakin aivan eri fiilis lähteä laukkaamaan noitten perään, kovempaa kuin täysillä. Valoja näkyi joka puolella ja lähes jokaisella rastilla törmäsi johonkin tuttuun. Nyt en kyllä yhtään ihmettele miksi Tampereen seudulta tulee niin kovia suunnistajia. Suunnistajien määrä on potenssiin kaksi, reenipaikalla on tunnelmaa ja meininki on aivan toinen, kuin täällä.

Ja sitten ensi viikonlopun tavoitteet? Ne pystyy katsomaan suoraan lähtölistalta.

Terveisin Tiia