The Sounds (R)

HeiMoiMoiHei, joululoma alkoi ja kiirettä pitää, tai enpä osaa sanoa, ainakin odotusta.
Olokselta paluun jälkeen tuntui päiviä olevan enää vähän, ja aikakin meni nopeasti, kun vastaan tuli kaikenlaista ohjelmaa. Kuten Tampereen keikkareissu, pakkahuoneella The Soundsia katsellessa tai siis pomppiessa.

keskiviikko 16.12. : Koulussa aamulla reippaina, jonka jälkeen kurvasimme suoraan kupittaan urheiluhallille. Kymmenen minuutin verkat alle ja tasotestiä juoksemaan. Odotukset ihan täyttyivät, vaikka viimeinen kerta, joka juostaan aina niin kovaa kuin pääse ei mennyt ihan putkeen. Mutta siihen löytyy selityskin. Meikäläisen kovat vetoharjoitukset ovat jääneet puuttelisiksi jo monelta viikolta. Itseään nyt terästämään, että saataisiin edes yksi vetoharjoitus mahtumaan viikkoon ja vauhti kasvaisi entiselleen tai jopa parantuisi.
Se siitä urheilusta... Tasotestin jälkeen lähdimme suoraan ajamaan Tamperetta kohti. Automme kyytiin pääsi myös Saana ja Samuli, Tiian ajaessa. Ensimmäinen pysähdys oli Auran ABC, jossa söimme ja ostimme juoksun jälkeistä tankkausnestettä. Seuraava pysäkki koitti jo aika pian, jolloin huomasimme että pissahätä oli yllättänyt kaikilla nopeaa. Hervantaan saavuimme parin tunnin ajomatkan jälkeen josta Tuomo heitti meidät keskustaan. Pienten popitusten jälkeen autossa, menimme oikeisiin sisätiloihin. Lämppäri esiintyi ja näin aika pian tais siis kyllähän siinä odoteltiin, mutta ei aika kuitenkaan pitkäksi tullut niin esille astui The Sounds. Kivaa oli, vaikka ruuhkaahan siellä eturivin lähistöllä aina on ja korvatkit ovat kovilla ihan koko kroppaa myöten täristäessä.


Nyt tehdään jouluostoksia ja myöhemmin rakettiostoksia. :D Reilu viikkokin enää Rukalle lähtöön, siitä tulee varmasti taas ikimuistoinen reissu, näin.

HYVÄÄÄ JOULUA JA HAUSKAA UUTTA VUOTTA!

-<3:llä kretu

Viikko Oloksella. Mitäs sitä tulikaan tehtyä. (T)

Suunnillee viikko ja päivä sitte näihin aikoihin junamme lähti Turusta Olokselle. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Tampere. Pienen sightseeing kierroksen jälkeen porukkamme täydentyi loppumittoihinsa ja meitä oli matkalla pohjoiseen minä, Reeta, Suska, Tuomo, Puuseppä ja pariskunta Helsingistä. Juna saapui seuraavana aamuna Rovaniemelle, josta autolla Levin kautta suoraan Olokselle. Viikko on liian pitkä aika kertoa yksityiskohtaisesti kaikista tapahtumista, joten tässä vain pikainen katsaus siihen mitä tämän viikon aikana tuli puuhasteltua...

To, ip: Lähdettiin porukalla etsiskelemään latua. Aika pian pudottiin Markuksen kyydistä ja lähes yhtä nopeasti näytettiin Tuomon kanssa kantapäitä Maijalle ja Jukalle, joten kahdestaan siinä sitten mentiin. Puolentoista tunnin hiihtelyt ja päälle vielä verkka juosten, eihän heti ekana päivänä pidä ottaa hiihtojumia...

Pe, ap: Vaikka onkin kyseessä urheiluleiri, niin onko pakko herätä 8, kun valosakin tulee vasta joskus 11? No siitä voi näköjään olla harvinaisen montaa mieltä. Vaikkei me niitä aamuvirkuimpia oltukaan, niin kerettiin hiihtämään 2,40.

Pe, ip: Vapaan hiihto ja päivän 5 reenitunti täyteen! :) Aika hurja alku, kun ensimmäisenä kokonaisena reenipäivänä tulee yhtä paljon tunteja, kuin keskimääräisenä viikkona kotona... Oli se kyllä vähän rankkaakin.

La, ap: Hiihto alkoi jo vähän puuduttamaan, niin lähettiin juoksemaan. Tuomon kanssa veettiin 3 minuutin mäkivetoja. Oli se kyllä kiva juosta välillä kovaa. :) Tulee olo, että on tehnytkin jotain.

La, ip: Käytiin tyttöjen kanssa kaupassa ja sen jälkeen pääsin niitten kanssa hiihtelee. Ootin, että nyt pääsis hiihtämään vähän hitaampaa, mutta ei niin käynyt. Tai sitten puhumisesta johtuva hapenpuute aiheutti hapot jalkoihin...

Su: LEVI! LASKETTELU! Otettiin Kretun ja Suskiksen kanssa suunnaksi Levi ja rinteet. Lippu oli koko päiväksi ja se siinä sitten meni. Vaikka koko reissu oli tosi upea, niin kolme miinusta siitä löytyy: 1 kauhea stressi matkalla Leville, kun alettiin miettimään, että mitä jos rinteet onkin itsenäisyyspäivänä kiinni, 2 kun aina joutui odottamaan, kun tytöt sito niitten laudat takas jalkoihin, 3 tunturiravintolan pitsa oli tosi pahaa. Matkalla Leviltä sattui autolla pieni kommellus. Siitä saattaa tulla videomateriaalia facebookiin myöhemmin...
Illalla juhlittiin itsenäisyyspäivää ja toista adventtisunnuntaita kynttilöiden, glögin, pipareiden ja Joulutarinan kanssa. :)

Ma, ap: Piti alkaa vähän fiilistelemään miltä se hiihtäjänä olo tuntuikaan, kun uuden kilpapuvun menin tilaamaan. Tehtiin oikeen hiihtovetoja ja hiihto VK:ta. No hiihtäjäksi on vielä pitkä matka, mutta vaihtelua se toi tasaiseen Oloksen kiertämiseen.

Ma, ip: Ei ois jaksanu, eikä huvittanu, mutta hiihdeltiin silti.

Ti, ap-ip: Mitta hiihdosta tuli täyteen ja siinä miettiessä mitäs sitä tänään tekis lähdettiin ulkomaille. Ei me siellä Ruotsissa kovin kauaa viihdytty ja lähettiin takasin Suomeen ennen, ku jetlaggi ehti yllättämään. Illemmalla käytiin Tuomon kanssa vuokraamassa lumikengät ja otettiin Markuksen lamppu lainaan ja lähdettiin yölumikenkäsuunnistamaan. Olos valloitettiin ja maisemia kateltiin! Näkymät olisi varmaan olleet todella hyvät, jos siltä sumulta ja pimeältä olisi nähnyt viittä metriä pidemmälle...

Ke, ap: Viimeinen hiihtolenkki ja maisemareitti. Tahti hiihdossa oli ehkä vähän hitaampi, kuin ensimmäisillä lenkeillä ja tahti juomatauoissa sitäkin nopeampi... Lenkin jälkeen pakkailtiin ja siivoiltiin ja lähdettiin kohti etelää...

Nyt on edessä sahaamista Turku-Tre välillä, kun lauantaina KeparDIn 20 vuotis juhlat ja ens keskiviikkona The Sounds! Sittenhän tuleekin jo joulu. :)

jotain KeparDIn sählyturnausta...(R)

On siitä nyt jo aikaa kun meikäläinen on kirjotellut, että jospa sitä nyt kirjottelis ihan vaan ajan kuluks, kun opettajatki on turussa lomautettu, eikä kokeisiinkaan kannata vielä lukea, koska koeviikkohan alkaa vasta keskiviikkona, muuten tulee silloin aika aivan liian pitkäksi.

Viikon sairastelut silloin joskus smålandkavlenin jälkeen ja muut kaikenlaiset tapahtumat ovat vähän rikkonut tätä uuden harjoituskauden alkua. Nyt vasta viikon sisällä on tuntunut hyvältä ja reenaus maistuu, vaikka pieniä laiskuuskohtauksiakin tulee silloin tällöin. Kyllä se tästä!

Viikonloppu meni nopeasti sählyturnauksen merkeissä, joka tavallisesti oli tietty Tampereen Hervannassa. Monta vuotta on pitänyt mennä ja aina se vaan on jäänyt muiden menojen keskellä, tää oli eka kerta ja tasan tästä eteenpäin joka vuos uudelleen, hauska tapahtuma! Me oltiin loppujenlopuks siis näiden ihme riitojen/lapsellisten asioiden jälkeen tiimillä AJO pelaamassa, tai oikeestaan vaihtopenkillä istumassa ja jätkät+milla pelaamassa. Okei kyllä mä ja suska sentään pari kertaa käytiin kentällä kääntämässä, mutta ei vaan tainnu olla vielä tänä vuonna meidän juttu, kauheeta ku pitää töniä ihan kumoon ei meikäläisellä voimat tainnu ihan riittää (vielä). Kolme peliä oli ekaks ja niistä voitimme pari ja pääsimme pelamaan kaksi peliä lisää joista toisen me voitimme ja toinen oli tasapeli, sitten me tiputtiin, kun maaleja oli meillä kaikenkaikkiaan hitusen vähemmän, mut hyvin oikeesti pelattiiin! Ihan ylpee! Ens vuonna vuotta vanhempina kaikki uudelleen!

Saunalla jatkoilua ja huumassa jatkonjatkoilua... Eli tavanomaisesti sählyturnauksen juhlintaa käytiin kymmeneen asti saunalla, josta sitten porukka siirtyi oman mielen mukaan minne halusikin, me ystävineen eksyttiin hervannan paikalliseen :D. Aika sekavaa tunnelmaa oli jo saunalla, olutjuoksua mm. Oltiin jo kesällä luvattu, että neljästään osallistutaan tänä vuonna siihen, tais silti jäädä... katteltiin toistemme olotiloja ja päädyttiin ihan järkevään lopputulokseen, onneks. Ei suskan kanssa ollut yöpaikastakaan tietoa kun treelle lähdettiin, joku sitten mainitsi että omppuhotelliin vaan siellä on pari huonetta varattuna. Joku tilas taksin ja lopulta istuimme taksissa joka vei meidät omppuun, aika suurien mutkien kautta kylläkin ja hinta vaan kasvoi, onneks ei meitä pistetty maksamaan, ei ois rahat riittäny sen jälkeen enää kotio asti. Aamulla sitten heräiltiin mistä ihmeellisimmistä paikoista. Monet puhelut piti soittaa, että onko kaikki tallessa, selvittiin!

Nyt siis kotona oleskelua, reenailua, sitten koeviikko ja koeviikon jälkeen Olokselle viikoksi hiihtelee! Siitäkin tulee varmasti mukava reissu. :)

Syyskuulumiset. (T)

Tänään on perjantai 13. Epäonnen päivän sijaan päivä on oikeastaan ollut aika onnistunut. Heti aamusta tehdyn reenin jälkeen saatiin ylioppilastulokset. Kahden ällän ja yhden aan tavoitteeseen en ihan päässyt, mutta EEM sarja sieltä tuli. Ihan hieno. Kävin myös hommaamassa siskolle Twilightin ensi-iltaan liput synttärilahjaksi. Tottakai otin itseni kaveriksi. Minna sai synttärilahjaksi myös wiin. Itse olisin toivonu pleikkari kolmosta ja guitarherota, mutta ei ollu mun synttärit. Pitää kirjoittaa joulupukille.

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus lähteä Lappeenrantaan katsomaan Sohvia. Porukka ei vain oikeen pysynyt terveenä ja jäi tuparit pitämättä. Sen korvikkeena lähden huomenna aikaisin aamulla Korppooseen mökille, paikkaan, jossa ei tarvitse edes desinfioida käsiä. Viikon päästä on tarkoitus mennä Treelle sählyturnaukseen. Tarkkasilmäisimmät ovat facebookista voineet lukea, että joukkueemme keskellä on vähän eripuraa. Meitä ollaan Reetan kanssa savustamassa ulos meidän omasta joukkueestamme. Saa nähdä koituuko vielä pilkka pikkusuunnistajien omaan nilkkaan, kun kohta huomaavat, etteivät pääse pelaamaan, kun joukkueessa ole ainuttakaan tyttöä. Kovan työn saavat pojat kuitenkin tehdä, jos aikovat saada minut pysymään joukkueessa.

Sitten katsaus tämän hetken tilanteeseen. Suskan viime kirjoitukseen viitaten, olen oikeastaan melko onnellinen, että suunnistajien muu elämä on tältä syksyltä lähes kokonaan saatu ohi. Onnistuneesti sanoisin... Possupelko lähtee keskiviikkona ja sitten ei kun reenaamaan.

-Tiia

Suunnistajilla ei ole elämää! Anteeks mitä? (S)

Sain tänään hyvät naurut. Kemian tunnilla ope kysyi multa että oonko lukenut tän päivän Hämeen Sanomista jonkun tytön kirjoittamaa mielipidekirjoitusta suunnistuksesta. Empä ollut, mutta heti kotiin päästyäni luin sen ja kyllä saikin hyvät naurut. Näin se menee:

"
Suunnistus on tylsää

Miksi koulussa pitää suunnistaa? Se on tylsää ja liian liikunnallista,
koska siinä pitää hakea rasteja keskeltä metsää, juosten tai kävellen.
Suunnistuksen harrastajilla ei ole elämää,
sillä he vaan juoksentelevat ympäri metsiä ja etsii joitain rasteja,
kun esimerkiksi voisi olla muuten vaan ulkona kavereiden kanssa
ja vaikka lähteä lenkille tai leffaan.

"

HAHHAH JA PYH!
Jos mietin mitä suunnistus on tuonut mulle niin ei ainakaa huonoja muistoja. Vaikka en pärjää kovin hyvin, niin silti tää laji on niin tärkee osa mun elämää. Suunnistushan kappas vaan sisältää jotakin muutakin kun metsässä juoksentelemista. Sen myötä oon tavannu elämäni tärkeimmät ja ihanimmat ihmiset, ja hauskanpito ja juhliminen on mitä loistavinta! Ehkä ymmärrän koulusuunnistuksen olevan suurelle osalle ylitsepääsemättömän hirveää (koska sitä ei voikkaan kutsua suunnistukseksi), mutta että suunnistajilla ei muka olisi muuta elämää. Huhhuh nyt on tuo tyttö raukka vähän väärillä jäljillä :D

Täällä alivaltiosihteeri! (T)

Smålandskavlen. Kauan odotettu reissu on nyt ohi. Fiilikset reissun jälkeen aika väsyneet, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Menomatkasta Ruotsiin ei suuria muistikuvia jäänyt, kun kaikki energia piti kuluttaa henkiseen toipumiseen siitä, että lähes tallaantui kuoliaaksi Paula Koivuniemeä fanittavien eläkeläisten jalkoihin. Keikka meni siis sivu suun, mutta olisi ollut riskialttiimpaa jäädä taistelemaan tanssilattialle, kuin luovuttaa suosiolla. Illalla oli vuorossa suunnistus, joka nyt ei kovin hieno kokemus ollut, vaikka sujui kuitenkin paremmin, kuin odotin. Juoksu ei kulkenut, eivätkä rastitkaan ihan suoraan tulleet vastaan, mutta megapummia ei tullut, joten pitää olla tyytyväinen.


Illalla oli vuorossa yömiesten/-naisten banketti. Tais ottaa naisten kisa yleisesti vähän liian koville, kun oltiin Suskan kanssa ainoat naiset paikalla. Alkuun tarkoitus oli vain mennä vähän kattelemaan, mutta kun kuultiin, että keihäskisaa ei tänä vuonna järjestetäkään, niin siitä masentuneena ratkettiin ryyppäämään. Keihäskisan poisjäänti tuntui harmittavan lähes koko porukkaa ja ei kauaa kulunut, kun se päätettiin järjestää omin voimin. Suurin ongelma järjestämisessä oli keihään puuttuminen. Monenlaisia vaihtoehtoja löytyi, mutta lopulta keihääksi valiutui perinteisesti ruotsalainen aurauskeppi. Kilpailu oli hyvin tasokas ja voittajaksi nousi Leo Laakkonen. Monen mielestä henkinenvoittaja oli Sorsa, mutta hän astui heittonsa yli. Mielenkiintoista voittajasta tekee sen, että hän ei heittäny ainuttakaan heittoa. Lopulta palkinnot kuitenkin korjasi itselleen Suokas. Yleisön pyynnöstä järjestettiin miesten kisan perään vielä naisten kilpailu. Osallistujia ei löytynyt kilpailuun kuin kaksi, eikä siis palkintopottikaan ollut huima. Suska aloitti kisan komealla heitolla ja heittäytymisellä. Oma heittoni jäi parisen metriä siitä ja vielä kun Suska kiskaisi seuraavan heittonsa vielä pidemmälle ja vielä ILMAN VAUHTIA, niin kilpailun tulokset olivat jo selvät. No eihän se minua haitannu, kun oltiin sovittu, että jaetaan palkinnot... Aikamoista muuten, kun keihäskisan virallisista voittajista 2/2 oli Laakkosia ja henkisistä voittajista 3/4 oli VaHa:laisia. Pitäisiköhän muidenkin seurojen alkaa panostaan enemmän smolen keihäskisaan..? Yöbanketti jatkui vielä pitkälle yöhön ja huhu kertoo, että pari kovinta olisivat menneet sieltä suoraan aamupalalle.

Seuraavana aamuna juostiin kisa loppuun. Meidän joukkueen sijoitus oli 44. Sade ja kylmyys ei tehny kisan seuraamisesta mitään herkkua, mutta kyllä sen kesti. Kisan jälkeen alkoi varsinainen reissu, paluumatka. Alivaltiosihteeri! Lasit päähän ja puvut päälle. Heti alkumatkasta meitä pyydettiin ottamaan osaa palindromikisaan. Kisan osaanottajien joukko oli jo suuri, mutta kun kuultiin, että kisassa on myös naisten sarja, niin osallistumista ei enää edes kyseenalaistettu. Keksiminen osoittautui hyvin vaikeaksi ja päätimme lyödä Reetan kanssa päämme yhteen. Lopullinen ahaa elämys syntyi, kun Minsa kertoi meille miltä hänestä tuntuu laivamatkan jälkeen, kun hän aamulla pesee hampaansa. Siitä väännettiin kirjaimia ja lopputulokseksi tuli uusi suu. Harvinaisen huono se on, mutta elämämme ensimmäiseksi pärjäsi harvinaisen hyvin ja otti palindromikilpailun naisten sarjan voiton. Miesten sarjan voitti Juspo. Palkinto oli oikein hieno: kukkapuska, jonka päälle Minsa oli kussut. Juspo sentään sai palkinnoksi nollakolaa. Omakohtainen suosikkini oli palindromi: Ai varo tode, pedot oravia, mutta se ei kilpailua voittanut... Koko bussimatka oli hieno, vaikka sitä synkistikin saurakaveri, joka aikoo hylätä meidät. Matkan loppumista kuvaa Minsan sitaatti: "Nyt on se kohta matkasta, että matkan ei toivoisi koskaan loppuvan." Tähän ei kuitenkaan auta kuin todeta, että jollain se ehkä loppui kokonaan, toiset saavat jatkaa sitä ensi vuonna ja vuodesta toiseen... (Älä mee!)

Satamaan saapuessani sain kuulla kyllä reissun kusetuksen:"Oletko sä luotettava, vai oksennatko kännissä?" No koska olin luotettava, jouduin jäämään vahtimaan alivaltiosihteerien laukkuja terminaaliin, kun he lähtivät baariin. Laivaan pääseminen oli hieman tipalla, kun he näkivät kädessäni nollakolatölkin, mutta kauniisti hymyilemällä pääsin kuitenkin kyytiin. Laivassa ei kulunut kauaakaan, kun huomasimme, että teemamme oli oikea hitti ja kaikki halusivat käyttää lasejamme. Suosiosta kertoo se, kun Minsalta vietiin reissun aikana lasit, hiukset ja vielä kravaattikin.

Tänään myöhästyessäni bussista, menin syömään subille ja kappas huomasin, että minua viistoon vastapäätä istuu tyttö, jolla on täsmälleen samanlaiset alivaltiosihteerilasit! Näin se muoti leviää...


-Tiia

päätösmeininkiä. (R)

MOI! Reissuja on takana ja muuten edessäkin. 25-Manna oli pari viikkoa sitten, mut siitähän nyt on jo aikaa joten ei paljon kertoilla, jotta elettäisiin hetkessä, mutta hauskaahan siellä on aina ollut ja niin oli tänäkin vuonna. Muistissa tietty on vähän häikkää, kun koko paluumatka vaan tuntuu, että olisi nähnyt pelkästään tiian ja suskan kasvoja, mutta tähän en usko oltiinhan me silti kuitenkin cheek-lattiallakin. Väsyneinä tai siis yllättävän pirteän oloisina sunnuntaiaamuna lähdimme suskan kanssa hauhon sisun bussilla kohti hämeenlinnaa. Joku ihme, meistä hyvin turha pysähdys vaan otti päähän, mutta lopulta kun kaikkien jälkeen astuimmekin ihmepaikkaan löytyi sieltä juustohampat, jippii juttu ja pahaolo oli poissa! Hämeenlinnassa saimme mukaamme mukavanoloisen koiran nimeltä heppu ja suuren kassin, junamatka alkoi kohti vuokattia. Tampereella kolme tuntematonta tunki seuraamme ja jokainen eri aikaan, kaikki ne puhui meille, no hetken päästä totesimme että ihan hyvä juttu, saatiin jätkäseuraa. Kajaaniin päästyämme lähdimme etsimään kauppaa, no suuri määrä jotain kamaa on kamalaa ja joku kauheen kylmä ilmakin. Lopulta se koirakaan ei voinut tulla mihinkään kauppaan sisälle, joten sen kanssa piti jäädä hytiseen ulos ja heittää sille keppiä. No oli se ihan kiva juosta ympyrää parkkipaikalla ja suska tavallisesti vinku nälkääki ja juoksenteli pizzapaikan kautta, siinä sitten kerettiin vetäsee pizzakin lapasilla sen parkkipaikan keskellä. No jo pitkän odottelun jälkeen, (jotain jupeksijoita), taksi saapui ja vei meidät mökillemme, vuokattiin. Jättefiin stuga! Oli siis hyvin positiivinen yllätys mökkimme. Noo koko viikko meni sitten ihan mukavasti reenatessa ja vähän juhliessakin tai aika paljonkin, siis en kyllä tiedä mitä me juhlittiin varmaan jotain kamalaa syksyä tai vaikka sellaista, kun ei pitkään aikaan nää niitä tuttavuuksia ketä siellä sitten oli, sääli. Vuokatin vaarat tuli nähtyä ihan kohtuudella, paitsi missattiin ne parhaimmat kun mentiin eksymään merkatulta reitiltä, jotain tosi pölöä. Ensimmäiseksi tai ainakin toiseksi kivoin reeni ja siitä tais olla eniten hyötyäkin, kun suska meni rikkomaan kännykänsä jollain nesteellä. Seuraavana päivänä me sitten juostiin kauheella innolla sotkamoon, huom oikeen sotkamoon asti, harvoin sitä lähtee 16 kilsaa juoksemaan, että tarvii kännykän, hieno kapula tuli hankittua, kade. Takareidet olivat vaan kokomatkan aivan jäässä siinä kylmässä, mutta ei muuta valittamista ollut ihan hyvin me jaksettiin musiikin tahdissa. Käytiin me sitten yksi ilta hohtokeilaamassakin, ettei ihan löhöilyksi tää meininki ois mennyt, mutta tais olla vähän ilmassa jotain ikävänoloista tunnelmaa, ps. mä muuten vein! Kuitenkin kaikesta huolimatta kivanmukavanhauskaa oli, kiitos kaikille ! :) Kyllä tollasen porukan kanssa vois lähteä toistekki, jätkät on niin helppoja ja varsinkin kun ne osaa olla ymmärtäväisiä!

Nyt sitten edessä onkin smålandskavlen, vuokatin jälkeen tuntui tosi kamalalta, "sinne itteä taas rääkkäämään"! No mutta olisihan mun pitänyt itseni ja ystäväni tuntea, että kaikesta me saadaan silti ihan huippua ja joka iikka innostumaan, vaikka aluksi tökkisikin ajatukset. Tosin Tiiankin mainostusten jälkeen meiltä puuttuu edelleen yksi juoksija, peukut pystyyn et jos jokujokinketäkuka vaan haluais vielä lähteä? Ei siinä sitten mitään, fiilikset on silti katossa kun pääsee reissuun, kotona kun on niin yksinäistä ja tylsän oloista arkea. NÄKYILEE!



-kretu

Ehkä joku toinen päivä... (T)

Kaipa se kausi sitten loppuu. Käteen ei juurikaan mitään jäänyt. Edes raastijahdista ei palkintoa herunut, vaikka olin toinen. No ainoastaan voittohan sieltä kelpasi, joten ei auta kuin itkeä.

Muutenkin olen aika kyllästynyt nyt kaikkeen. Tämän päivän kruunasi vielä bussista myöhästyminen ja juoppo juoruilija, joka haukkui sen tyttöystävän puhelimessa kovaan ääneen. Kaukana ei ollut, että bussista poistuessani olisin kostanut juopolle sen tyttöystävänkin puolesta, mutta lopulta en kuitenkaan uskaltanut, kun hän sattui jättämään bussin vielä samalla pysäkillä. Ties vaikka olisin saanut smoleen mustan silmän.

Tähän väliin mainoskatko: Jos haluat ensi viikonloppuna Ruotsiin, niin se tapahtuu nyt helposti! Ota minuun yhteyttä ja olet mukana. Hyvällä tuurilla saat ottaa valitsemasi kaverinkin mukaan. Ainut asia, joka sinulta on vaadittu on, että osaat lukea karttaa ja jaksat juosta muutaman kilometrin. Ja, että olet nainen. Jos ilmoittaudut oikein nopeasti saat kaupanpäällisiksi 20 reipasta, mukavaa ja urheilullista miestä!

Viime viikon vietin Pajulahdessa hisu-leirillä. Leirillä oli yllättävänkin hauskaa, mutta myös raskasta. Kai sen ymmärtää, jos 3-4 tunnin viikoista siirtyy 3-4 tunnin päiviin. Tuloksena kipeytyneet lihakset. Pari lepopäivää, niin eiköhän superkompensaatio tapahdu juuri smoleen. Ei muuta tällä kertaa. Toivottavasti päiväsi oli parempi, kuin mun.

-t

La vida es dura (S)

Oikeen huvittaa näin jälkeenpäin mun sm-yön suoritus. Ihan alku taiskin mennä mukavasti. Ensimmäisellä rastilla vielä kolmanneks nopein mut siitä sitten seuraavalla välillä putosin viidenneksi ja siitä lähti raju lasku kohti sijaa 29. Tässä vaiheessa olin todennut tosiaan, että mun lamppu on aivan sukka. Sillähän ei nähnyt kahta metriä pidemmälle ja heti jos halusin nähdä vähäsen kauemmas nii sitä piti vääntää ylöspäin ku se oli aivan löysä. Kaiken kruunas jokin kosketushäiriö siinä "pitkässä" valossa, että se alko sitten iloisesti välkkymään ja sammukin pari kertaa. No mutta ei sitä lamppua voi syyttää vaan tyhmää päätä. Olin luultavasti juonu pari kuppia liikaa kahvia ja oli energiaa vähäsen liikaakin. Sinkoilin vaa edestakasin enkä jaksanut keskittyä ja miettiä mitään rastinottoa, saatika sitten oikeeseen suuntaan kulkua. Pummia kerty lopulta sellaset vajaat 20 minuuttia. Lohtu siinäkin sillä jäin kärkeen sen 20 minuuttia. Kun nykyään se on yleensä niin, että kun pummaa sen 5 minuuttia niin silti jää kärkeen joku 10 minuuttia ja se ärsyttää.

Vielä on pari ruotsin reissua edessä (toivottavasti), mutta taitaa tää kausi olla lähestulkoon tässä. Aika surullista. Ens vuonna sitten. Katotaan jos jaksais alkaa vähäsen treenaamaan.
Tää viikko vois nyt mennä vauhdilla, meinaa meillä alkaa Retun kaa mennä kärsivällisyys kaikkee kivaa ootellessa. Viikonloppuna siis Manna, sieltä suoraan syyslomaks Vuokattiin ja siihen väliin viikko koulussa aherrusta ja sitten toivottavasti Småålantiin!
On muuten huomenna synttärit. Ei tässä vuosimäärässä tosin iha hirveesti mitään juhlimisen aihetta ole. Vois olla vuosi eteenpäin.
Mutta joo. Vielä vuosi ja neljä ja puoli tuntia. Huoh.

Hola

"For a pessimist, I'm pretty optimistic." (T)

Meiän kissalla on tänään synttärit. Se täyttää vuoden. Vaikkei me kovin hyviä kaveruksia olla, niin päätin mä silti ostaa sille lahjan. Ostihan sekin mulle. Päätös oli aika vaikea, kun en mä sille lelujakaan viittinyt ostaa. Niitä on jo talo täynnä, viime joulunakin se sai niitä 38. Ostin sitten ruokaa. Purkki oli kivan värikäs ja kyljessä luki vuoden ikäisille, sopi siis hyvin vielä teemaankin. Nyt odottelen iltaa, kun sillä on juhlat. Kakkuakin kuulemma luvassa.

Viime viikonloppuna oli sitten se SM-yö ja hyvinhän se meni. Plaketti ripustettiin kaulaan illan päätteeksi, joka oli enemmänkin kuin mukavaa. En varmaan ollut viime vuoden kolmannestakaan sijasta yhtä innoissani, kuin tästä.
Nyt itse suoritukseen. Lähdöstä piti lähteä kiipeämään heti kauheaa mäkeä ylös. Vaikeaa se oli, mutta koko matkan jaksoin juosta koolle. Ykköselle olin heti 5 nopein. Tämän vuoden ennätys! Kakkonenkin löytyi ilman suurempia koukkuja ja kolmosella olin koko kisan neljäntenä. Sitten viuhahti kaksi pitkää lettiä ohi ja vauhti kasvoi silmissä. En uskonut, että jaksaisin juosta näinkin kovaa, mutta niinhän mä vain jaksoin, kaksi rastiväliä. Sitten iski uupumus, jonka mukana saapuivat pummitkin. Kasille kosahti sitten vähän pahemmin. Melkeen pari minuuttia siinä pyöriskelin, ennen kuin rasti tuli vastaan. Mutta mitä pienistä. Maaliin kun tulin, menin kolmanneksi, eikä siitä sitten kovin montaa huippusuunnistajaa mennytkään ohi! 7. sija ja tilauksessa hyvät rankipisteet.

SM-pitkiltä vauhtikin on parantunut silloisesta 123 s/km nykyiseen 84 s/km. Tällä kertaa suunnistin trikoilla, joista lähti se 5 s/km. Olin ostanut myös uudet kengät, joiden kanssa tarvitsee käyttää vain yksiä sukkia. Tämäkin lisäsi vauhtia aivan varmasti. Olen myös treenannut ojia ja rastilta lähtöjä. Ja kovin puskainen maasto tämä ei edes ollut. Suunta on siis selvästi huipulle, harmi vain, että kausi loppuu. Pitää nyt katsoa, oliko SM-yö 100e arvoinen kisa, vai pitääkö lähteä vielä rastijahtiin kasvattamaan rankipottia.

T: Tiia

Viimene oli ja meni. (R)

Jep, sitähän oltiin siellä Tammisaaressa hirmusessa myrkyssä oikeen yö-suunnistamassa ja kyseinen kilpailuhan oli SM-yö. Tää nyt ei ollu tällä kertaa ihan mun juttu, eikä siitä sen takia paljon mieleen asioita tulekkaan. Kaksi yöharjoitusta tehneenä tätä ennen oli aika epävarma olo, koska harjotukset olivat menneet molemmat aivan penkin alle. Toisessa Naantalin av-harjoituksessa maasto oli aivan järkyttävästä päästä ja fiilis laski jo ykkövälillä. Kyseinen harjoitus olikin tää mistä Tiiakin tilitti jo, ettei sitä ketään päässyt kokonaan läpi, ainakaan meistä tytöistä. Ja toinen harjoitus oli viime viikolla, joka oli meikäläiselle aivan liian vaikea ja pitkään aikaan ensimmäiset kyyneleetkin tulivat silmiin; Eläimet on kauheita ja niin tihee tiheikkö, että näkee vaan viis senttiä eteenpän ja vielä pilkkopimeellä, ettei tiedä yhtään missä on! Ja tais olla kisassa vähän muut ajatukset mielessä, "äkkiä vaan pois täältä", ja ylienergiaa oli aivan liiaksi, tyypillinen sinkoilu paikasta toiseen tuotti yöllä vaikeuksia, ja letkajennkakin on hyvin ärsyttävää. Se siitä...



Tänään ollaan luettu psykologiaa 80 sivua ja vielä 70 sivua jäljellä, hajoo pää mut pitää varmaan vaan kestää ku kerta jättänyt viimeiselle illalle koko kirjan ja huomenna ois koe, oma vika. Mut onneks koeviikko on aika pian ohi ja kaikki menee nopeemmin ku on tekemistä niin ens viikonloppukin tulee nopeammin. Mukava päästä ruotsin maalle suunnistelee, ku siellä menee yleensä hyvin tai ainakin viesteissä on mennyt. Juoksen todennäköisesti kolmanneksi viimeistä osuutta, joka nyt oli vissiin n.5 km, ihan kiva. Takas tulomatkaakin ootellaan on nimittäin CHEEKKIÄ ja ASTETTA tiedossa, huippujee!

V-S vs. Manchester

Mikä onkaan masentavampaa, kuin herätä aamulla 6.40 reenaamaan, kun ulkona on vielä pilkkopimeää? Jos jotain positiivista siitä haluaa etsiä, niin eipähän aurinkokaan häikäise matkalla kouluun.

Toinen nykyään pimeällä tapahtuva toiminta heräämisen ohella on suunnistus. Sitä olen nyt käynyt kokeilemassa kaksi kertaa ja kolmas kerta sitten toden sanoo, SM-yö. Laji on sinänsä verrattavissa hiihtosuunnistukseen harjoitusmäärissä; keskimäärin kolmas hisustus talvessa on ollut SM-kisa.

Edellisviikolla oli Raisiossa V-S AV-yöreeni. Harjoitus oli pelkkää katastrofia alusta loppuun. Ensin oli vaikeuksia löytää reenipaikalle, jonka jälkeen oli suunnattomia vaikeuksia löytää rasteja. Kakkoselle mennessä olin jo täysin hukassa ja päätin oikaista pari väliä. Siellä rastilla kohtasinkin sitten kaksi Emmaa ja yhden Fridan. Kommentit olivat laatu: "Mä haluan pois täältä!" Porukassa sitten lopulta rämmittiin pois. Maaliin Reetakin sattui tulemaan samaan aikaan, hänkään ei koko rataa ollut kiertänyt. Pisteenä i:n päälle koukkasin kotiin vielä Naantalin kautta. Miksikö? En tiedä.

Edellispäivänä olin sattuneesta syystä Tampereella ja päätin osallistua O'Manse Cuppiin. Harjoitus ei sinänsä alkanut yhtään paremmin, kuin edellinenkään; emit ja kompassi puuttuivat, mutta vaivaan löytyi ratkaisu suht helposti. Itse reenissä olikin sitten aivan erilainen säpinä, kuin edellisviikolla. Paikalle oli raahattu kisamakkarat ja lähtöäkin joutui jonottamaan 17 minuuttia! Siihen päälle vielä se, että joka minuutilla lähti 6 suunnistajaa. Metsässäkin oli sitten sen mukainen kuhina. Tuollaista ei tapahdu ikinä Varsinais-Suomessa.
Ykköselle mennessä takaa pyyhälsivät ohi Miina ja Sonja, he olivat koukkineet jo kutosen kautta. Mutta voi sitä vauhtia! En enää yhtään ihmettele miksen pärjää kisoissa; en tosiaankaan muistanut, että pitäisi juosta noin kovaa! Oli sitten mullakin aivan eri fiilis lähteä laukkaamaan noitten perään, kovempaa kuin täysillä. Valoja näkyi joka puolella ja lähes jokaisella rastilla törmäsi johonkin tuttuun. Nyt en kyllä yhtään ihmettele miksi Tampereen seudulta tulee niin kovia suunnistajia. Suunnistajien määrä on potenssiin kaksi, reenipaikalla on tunnelmaa ja meininki on aivan toinen, kuin täällä.

Ja sitten ensi viikonlopun tavoitteet? Ne pystyy katsomaan suoraan lähtölistalta.

Terveisin Tiia

SM-yös! Tai sit ens kauel! Tai viimeistään ryhmä kakkoses... (T)

Keskimatka/viesti viikonlopusta jäi 3 asiaa harmittamaan.
1) Miksen kiertänyt keskimatkan karsinnan 2-3 väliä tietä pitkin, jäi monta rankipistettä saamatta?
2) Miksen kiertänyt jättimäkeä finaalin ykköselle, jäi loistava rastiväliaika saamatta?
3) Miksen tiennyt, että Lahti on Joensuun ja Helsingin välissä?

Ei niistä sen enempää. Virheistä oppii.

Parempi keskittyä tulevaan, SM yöhön. Nyt kun kirjoitukset on ohi, niin kaiken painon elämässä voi laittaa taas urheilulle. Olin jo vähällä luovuttaa viime viikonlopun jälkeen, kun ei se vauhti vaan riitä mihinkään, mutta sitten päätin etten luovutakaan. Mun kausi alkoikin oikeastaan vasta SM-pitkiltä, joten miksi sitä siis lopettaaa kesken, kun treenimotivaatiota, aikaa ja mahdollisuuksia löytyy. Ja löytyyhän maailmasta niin monta esimerkkiä heistä, jotka ovat vaikeuksien jälkeenkin nousseet takaisin huipulle. Miksi siis lannistua ensimmäiseen vastoinkäymiseen? Toisaalta olen kuitenkin se poikkeus sääntöön...

Nyt taidan kirjoittamisen sijaan kuitenkin mennä maistamaan vastaleivottuja mokkapaloja. Tän päivän lenkki on jo tehty, ei murheita lihomisesta! =)

-t

kuopassa (R)

SM-KESKIMATKA, SM-VIESTI

Ärsyttää, nolottaa, ihmetyttää, väsyttää, ituttaa, vihastuttaa,... Eihän ne nyt niin hyvin mennyt!

Valmistautuminen: NOLLASSA! Alkuviikosta vaan nukuin ja silti todella väsynyt, palelin jatkuvasti ja koulussakin olo tuntui kamalalta, eikä keskittymisestä tullut yhtikäs mitään. En sitten tiedä mistä olo johtui, ehkä "turhan" tai siis yllättävän ja todella tärkeän BB:n seuraaminen kerää viikko viikolta univelkaa + siihen päälle aamukuudelta heräämiset aamureeneihin. Mutta nyt kyllä veikkaan silti että oli enempi jotain kipeeksi tulemisen merkkejä, vaikka lopulta kipeeksi en sitten tullutkaan. Keskiviikon AV-harjoitus jälleen kulki normaalisti lukuunottamatta ensimmäisen lenkin virheitä, mutta huoli väsymyksestä oli poissa. Silti torstaina en missään välissä mennyt ulkoiluttamaan itseäni, koska olin ajatellut heittää verryttelylenkin perjantai-iltana, mutta sekin jäi koska majoituksessa olimmekin vasta kello kymmenen. Nukkumaan mentäessä ajatuksissa pyöri pahasti mielessä, että ei jalat taida huomenna liikahtaa yhtikäs mihinkään, ja en ole tehnyt asioita mitä pitäisi tehdä ja mitä olen aina ennenkin tehnyt enne kilpailua. Ja eihän siitä sitten hyvää seurannutkaan seuraavana päivänä!

Karsinta meni ihan ok, mutta ei hyvin ja huono mielikin siitä jäi. Olin yhdeksäs toisessa karsintaryhmässä. Karsinnan ja A-finaalin välissä kävimme lepäilemässä ja syömässä majoituksessa ja myös yllättäen nukahdin (ei hyvältä näyttänyt!). Tietenkin olo tuntui ihan pirteältä kun lähdimme takaisin kisapaikalle, mutta ei kokonaisvire ollut varmaankaan täydellinen. Sekä fyysinen että taidollinen puoli ihan kateissa; Ykkösrastille tuli reilun neljän minuutin virhe ja heti toiselle rastille reilun kuuden minuutin virhe. Eihän siinä sitten ollut kuin todella suuri vitutus päällä ja loppumatka tulikin hölkäten maaliin ilman virheitä mutta mielenkiinto poissa. Näköjään tämä suunnistus on tällaista, yksi viikonloppu voi mennä täydellisesti, mutta toinen taas aivan totaallisen huonosti. Taisi silti olla kesän/syksyn huonoin suoritus, koska en ole pitkään aikaan tehnyt suurempia virheitä, mutta nyt niitä sitten jälleen tehtiin. En sitten tiedä, tietenkin maastokin oli ehkä vaikeaa tällaiselle avokalliomaastoihin tottuneelle. Mutta kaikkiin pitää oppia.

Viestistäkään ei ole suurempia kommentteja. Alun järjettömän pitkä ykkösväli, josta en pitänyt lainkaan meni yllättävän hyvin, mutta radan helpoin väli ns. siirtymäväli ykköseltä kakkoselle kosahti, ja siinä sain kulumaan monenmonta minuuttia. Loppumatkan sitten tulinkin yksinään, kontaten mäkiä ylös ja alas. Juoksu ei kulkenut, mutta ei nyt suurempia virheitä enää tullut lukuunottamatta nyt neljännellä rastilla jokaisen hajonnan tarkastaminen.

Fiilikset eivät nyt siis ole todellakaan katossa, mutta yritetään nyt pyyhkiä surkea viikonloppu pois mielestä, onhan se SM-yökin vielä! :) Seuraava viikonloppu menee toimitsijana oravatonnissa ja ehkä nuorisoviestiä katsoessa. Sitten SM-yö viikonloppu ja koeviikkokin painaa päälle, mutta onneks 25-MANNA ja syysloma vuokatissa tulee kokoajan lähemmäksi. On nimittäin ihan tarpeeksi ollut jo "jännittää"-kisoja.

-reeta

Valitan vaan (S)

Kerronpa vähän kommenttia mun sm pitkistä, hieman myöhässä tosin. Elikkäs meni aivan perseelleen. Karsinnassa alottelin kuuden minsan pummilla ja finaalissa jatkoin kolmentoista minuutin pummilla ja otin vieläpä melkein hylsynki. No pystympä ainakin yrittää parantaan suoritusta keskimatkalla. Vähintään jättää ne kymmenen minuutin pummit pois. Tavoitteena mulla taitaa olla vaan että pääsis a-finaaliin. Mutta joo kattellaan sitä sitten viikonloppuna.

Mulla on iha armoton stressi nytten ja muutenki mua ärsyttää jokanen asia ja kun tuntuu ettei mikää mee niin kun pitäis. Mä tykkään muute tosi paljon äikästä: mun pitäis tehdä huomiseks novelli. Alotin sen kirjottamisen äsken, mutta sit totesin etten keksi mitää kirjotettavaa ja tajusin, että sen sijaan keksinki jotai kirjotettavaa tänne blogiin. Niin sen lisäksi mun pitäis kirjottaa novelliessee ja näytelmäessee ja lukee eka se sadan sivun näytelmä ja novellikokoelma, että vois ne esseet edes kirjottaa. Sitten pitäis kirjottaa vielä kolme vapaavalintaista juttuu, mutta en tiedä mitä. Ja sitte pitäis tehä yhteiskuntaopin ja ruotsin pakolliset tehtävät ja koeviikkokin alkaa ihan kohta. Ja mulla on enää muutama päivä aikaa kun viikonloppunakaan ei voi tehdä mitää kun menee se koko viikonloppu sm:iin. No tää on taas mun tapasta, että kaikki jää vikalle illalle. En vaan pysty alottaan mitään ennen kun on pakko. Löhöön vaan päivät pitkät sohvalla ja mietin että jotain vois tehä, mut sitten vaan aattelen että ei jaksa onhan tässä vielä aikaa ja keksin jotain kehittävämpää tekemistä. Joo huoh olipa mielenkiintosta mut oli vaan pakko purkaa ärsytystä jonnekkin.

Totesin eilen että mun huoneeseen on iskenyt hedelmäkärpäsarmeija. Mun roskiksessa tais olla jotain niiden mielestä kivaa, niin ne oli sitten päättäny iskee sinne. Ja nyt koko mun huone on täynnä niitä. Hyi hitto. Ja mä en oo mikään ötököiden ystävä niin ei oo muuten yhtään kivaa. Ennen ne ei mun mielestä edes ollut ällöttäviä mut nyt mä jo melkein pelkään niitä. Sitten kun koitan tappaa niitä nii en onnistu kun ne on liian pienii et lopulta huidon vaa ilmaa ja ärsyynnyn vielä enemmän. Tänää niiden määrä on jo näyttänyt pienentyneen huomattavasti. Luojan kiitos.

Ei muuten voi mennä kisat hyvin viikonloppuna mä tiedän sen. Ajatukset jossain aivan muualla ja muutenkin nyt ei mikää näytä menevän hyvin. Hedelmäkärpäset todisti sen.

-suska

"Mua itketti kun olin vauva, lapsena keljutti, sitten musta tuli nuori ja alkoi vituttaa..." (T)

Tänään oli AV-reeneissä viestiharjoitus. Paikalla oli ihan kivasti porukkaa. Lähtö tapahtui yhteislähtönä. Viivalle viereeni asettui tämän vuoden MM 6 Sarina Jenzer, EM 1 Frida Lönnberg, SM 1 Reeta Rantanen ja viime vuoden SM 1 Tuulia Viberg. Ajattelin vain, että onpas kovatasoista porukkaa. Lähtöpamauksen jälkeen jäin auttamatta viimeiseksi, mutta en pelästynyt siitä, ovathan muut kovia juoksemaan. Päätin vain suunnistaa tarkkaan ja kiihdyttää loppua kohti. No eihän siinä kauaakaan mennyt, kun yksi kerrallaan ohittelin kaikki vastustajani ja vaihtoon saavuin ylivoimaisesti ensimmäisenä.

Kauden suunnistuskohokohtani, ei epäilystäkään. Tänää kävin myös kirjoittelemassa 6 tuntia saksaa. Oli se aika yksinäistä olla ainut saksankirjoittaja siellä englanninlukijoiden joukossa. Eipä ainakaan ollut pelkoa, että olisin luntannut keneltäkään... Tarvetta kyllä olisi ollut. Jätin tyhmänä jopa aineen sanamäärän laskematta. Ainut asia, jonka olisin mahdollisesti voinut saada oikeinkin...

Opettajat ovat tehneet musta kirjoituksissa oikean takapulpetin tytön. Maanantaina psykassa ja tänään olin ihan viimeisessä rivissä. Jonoa olivat sentään vaihtaneet viereiseen. En kyllä tiedä osaanko enää ollenkaan olla, jos laittavat mut jonnekin muualle ruotsissa istumaan... En kyllä usko, että jaksan enää edes istua niitä ruotsin 6 tuntia siellä. 12 tuntia tällä viikolla jo takana ja niska/hartia/selkäkivut ovat myös sen mukaiset. En tiedä johtuuko koulun huonoista tuoleista vai mun väärästä istuma-asennosta..? Eipä se kai auta, kuin kestää. Tähän kaiken päälle saan vielä matkustaa 6 tuntia autolla toiselle puolelle suomea SM-kisoihin. Kulku on sitten varmasti hyvä. Yhtä hyvä, kuin maanantain istumisten, piispamunkin, 2 korvapuustin ja jätskin jälkeen.. (y) Oma oli vikani.

Siinäpä se, juttua olisi ehkä löytynyt enemmänkin, mutten jaksa enää kirjoittaa. Enkä oikeastaan edes uskalla sitä yhtä mielenkiintoista tapahtumaa pistää ylös, koska jos joku opettaja herra sattuu tätä lukemaan, niin voi olla, että mun ylppäreiden hyväksyminen on vaakalaudalla, mutta mitäs eivät osaa kuljettaa edes vessaan!

Med vänliga hälsningar, Tiia.

123 s/km (T)

Näin on nyt sitten syksyn ensimmäiset SM-kisat takana. 13 sija. Ei sitä oikein mitään osannut odottaa kesän jäljiltä, joten on se kai oltava tyytyväinen. Positiivista on, että jaksoin juosta jo lähes koko matkan, enkä virheitäkään tehnyt mainittavia määriä. Ero kärkeen sen sijaan tuolla suorituksella oli huikean iso, yli 10 minuuttia. Tarkemmin se tekee noin 2 min/kilometri, tarkalleen 123 sekuntia/kilometri. Se on aika suuri ero ottaa kiinni, mutta en usko, että se on mahdoton. Sadesäällä oli varmasti myös tekemistä asian kanssa.

Analyysi:
-Sadesäällä pitää suunnistaa trikoilla. Suunnistushousut estävät vakavasti jalkojen liikettä ja lisäävät vastusta. Molemmilla D17 ja D18 sarjan voittajilla oli trikoot. Siitä lähtee pois 5s/km.
-Alamäkijuoksussa on parannettavaa. Huomasin, että alamäissä vauhti on lähes ylämäkien tasoa, koska jos antaa mennä kovempaa, niin sattuu enemmän kun kaatuu. Ajasta saatavissa pois maastonkohdasta riippuen 10s/km.
-Tiheköissä on pakko kävellä, ettei risut naarmuta. Tiheiköt kiertämällä tai opettelemalla menemään uskaliaammin naarmullisin ihon kustannuksella saa ajasta 7s/km.
-Hakkuilla vauhdin on tapana myös hidastua pahasti, koska risut ovat liukkaita. 5s/km.
-Rastivälien ennakointi oli myös hakusessa, kun jokaiselle rastille oli pysähdyttävä tekemään suunnitelmaa. 6s/km.
-Ojien ylityksestä aiheutuva epäröinti syö myös sekunteja. 2s/km.
-Minulla on myös tapana ajautua aina kaikkein pahimpiin puskiin ja jyrkänteisiin. Niistä selviäisi helpommalla katsomalla vähän eteensä. 4s/km.
-Hiusten pitäisi olla kiinni niin hyvin, etteivät ne vaan valu silmille. 1s/km.
-Virheistä en voi laskea aikaa pois, koska niitä tekevät kaikki ja olisi typerää, jos pystyisi voittamaan vain, kun muut tekevät virheitä.

Näillä pienillä asioilla saan ajasta pois 40s/km, joka tekee 5 km radalla 200 sekuntia, joka on 3 minuuttia ja 20 sekuntia. Tällä oltaisi oltu jo selvästi plaketeilla.

Kuntoa tarvitsee siis kohottaa vain 83s/km ja tietysti hoitaa edellä olevat asiat kuntoon.

Toimintasuunnitelma:
-Äitin kanssa trikoo-kauppaan.
-Nopeusvetoja tiheikössä/hakkuulla.
-Ylämäki-alamäkivetoja.


Terveisin Tiia

SM-pitkä (R)

"Jippii olo ! :)" , elikkäs askolassahan oltiin sekä suunnistettiin ja juostiin. Karsinta oli lauantaina, joka meni ihan ookoo mutta tyhmäntyhmiä virheitähän tein. Mutta olin tyytyväinen. Neljäs sija, josta seurautui mukava lähtöpaikka sunnuntaille. Kisan jälkeen tein hyvät loppuverryttelyt ja aloin jälleen tankkaamaan, koska tostahan oon tullut nykyään niin tarkaksi, ei mitään ungi kramppeja enää! Oltiin iskän kanssa parman yhteismajoituksessa, jossain porvoon viihtyisässä majatalossa, ihan kiva paikka. Sunnuntai aamuna nukuin riittävän pitkään ja sato muuten kovaa. Päästiin suomenruotsalais poikien kyydillä kisapaikalle, koska oma kyyti jostain kumman syystä ei koskaan tullut. Pian sitten lähdettiinki jo käppäilemään lähtökynnykselle ja siellä istuskeltiin puolitoista tuntia, aika märkää touhua, mutta ei se pieni vilu haitannut. Alkuverryttely oli taas aika lyhkänen, karsinassakin se jäi neljään minuuttiin nyt skarppasin ehkä seittemän minuuttia.

Suomenmestariksi: Kahdella ensimmäisellä välillä tais olla joku jännitys vielä, koska jälkeenpäin kun karttaa katselee ei mitään muistikuvaa oo mistä olen oikeasti mennyt, sumeeta, mutta vissiin ihan hyvin. Silti mukana oli vielä epävarmuus ja pieni hidastelu. Koloselle mentäessä alkoi tuntumaan jo ihan kivalta ja suunnistaminenkin oli ylättävän helpon tuntuista. Olin aika luottavaisin mielin, koska tuntui että on mennyt hyvin MUTTA tällaista ajattelua ei todellakaan saisi olla siellä metsässä kun muutama rasti on vielä hakematta. Pienet hermokoukut lopussa ja vielä lopussa suurehko virhe harmitti. Kiviä pörrätessä ympäri ajatus kävi jo mielessä et "tää oli nyt taas sit tässä tää kisa". Maalissa ei ollut mistään mitään tietoa, koska kuulutus ja sauranta kisapaikalla oli surkeahkoa. Lopulta kaikki tulivat vain onnittelemaan, ja silloin sitten itsekin lopulta tajusin että mähän voitin, vaikka itse en ollut mitenkään tyytyväinen. Mut kyllä mä nyt oon ihan onnellinen, kun tarkemmin miettii et kyllähän ne suuremmat virheet jäivät pois ja kulku oli hyvä. Ja maasto nyt oli mitä oli eli aika vaikeaa ja hidaskulkuista, niin ketään meidän sarjassa ei tainnut juosta ihan puhtaasti virheittä, eikä vauhtikaan paljon eronnut.

Seuraavaksi perjantaina AM-yö, vähän harjoittelua SM-yötä varten kun tosiaan viimeksi yöllä juossut viime vuoden SM-yössä. Ja muuten valmistatumista the next sm-viikonloppuun! Siitä sitten seuraavaksi.


-reeta

Askolaan (R)

On vähäsen jäänyt tää kirjottelu, mut turha tällästä on tähän mainita kun sen nyt vaan aina muodon vuoks mainitsee. Mutta ei oikeen aika taida näköjään riittävän tai sitten toistan näitä blogikumppaneitani ja toteen etten koskaan kirjota siks koska mun ei tarvii kun ne on jo kirjottanut tai sitten oon laiska tai sitten mulla on niin tylsä elämä ettei siitä paljon jaksa kertoilla. Mut tsemppaan ja kerron jokasesta "tärkeestä" kisasta jotka tulevat vastaan. Niin siis se kauan puhuttu sm-kisa rumpahan alkaa huomenna sm-pitkillä ja viime viikonloppuna startattiin epävirallisilla sm:illä, kun liedossahan oli kll:ät.

KLL meni ihan mukavasti ja ihan ookoo. 5. olin, mut puolessa välissä tuntu kropassa totaallinen hyytyminen mitä muuten en oo pitkään aikaan kokenu ainakaan noin lyhyessä kisassa. Ei tiedä syytä. Ja pitkät välit on mulle vieläkin joku kompastuskivi niissä menee aivan liian paljon turhaa jahkailua ja pysähtelyä, kun nehän pitäs mennä vaan nopeaa ja sujuvasti rastin lähelle ja rastille.
Mutta tyytyväinen oon silti kun oon saanut suunnistamiseen ihan erinlaisen rytmin, kun viime kautta miettii niin mähän lähin sinne ihan miten sattuu eikä siitä tullut yhtään mitään muuta kun satunnaisina kertoina.

Huomenna siis askolaan. Lähdetään huomenna aamulla ja lähtökynnyksellä joudun odottelemaan jonkun tunnin. Matka oli yllättävän lyhyt odotin paljon pidempää, mutta hyvähän tuo on riittää sitten sunnuntaille kunnolla voimia. Eli keskitytään vaan pitkien välien kunnolla suorittamiseen ja poimitaan lyhyemmät välit sieltä välistä. Kattellaan sitten mitä siitä tulee.

Mitä me oikeastaan olemme? (T)

"Jos minä kulkisin Kauppatorin läpi, saisin kulkea sen kulmasta kulmaan pysähtymättä, ilman että kukaan pysäyttäisi minua. Mutta jos Madonna kulkisi torin läpi niin hänet pysäytettäisiin monta kertaa, kun ihmiset olisivat kiinnostuneita hänestä, pyytäisivät nimmareita tai laulunäytettä. Samalla tavalla Higgsin kenttä on kiinnostunut vain tietyistä hiukkasista ja takertuu niihin."

Higgsin hiukkanen on yksi fysiikan perushiukkasista, joka antaa aineelle sen massan. Toisin sanoen kaikki aine koostuu osaksi näistä hiukkasista. Hiukkasessa on kuitenkin yksi ongelma, sitä ei ehkä ole olemassa. Ainakaan sitä ei ole vielä löydetty.

Hiukkasen löytymisen toivossa rakennettiin maailman suurin ja monimutkaisin rakennelma, jonka rakentamiseen meni 10 vuotta. Se on 27km pitkä ja siellä lämpötila on 1,7K, eli toisin sanoen siellä on kolme kertaa kylmempää kuin Antarktiksella. Ja miksi sitä ei voi tavallinen ihminen havaita; se on 100m maan alla.
Matemaatikkojen mukaan hiukkanen löytyy todennäköisesti, kun laitteella saadaan aikaan miljardi törmäystä. Siihen kuluu aikaa noin vuosi. Sinänsä harmi on, että tiedemiehillä kesti paljon vähemmän aikaa hajottaa tämä laite, kuin sen rakentaminen kesti. No hiukkasen löytymistä odotellessa... Kenenköhän verorahoilla tämä rakennelma on rakennettu näin lama-aikaan?

Samanmoisilla laitteilla fyysikot etsivät myös neutriinoja, joita nykyisen käsityksen mukaan on liikkeellä niin paljon, että tälläkin hetkellä sinunkin pääsi läpi kulkee niitä satoja miljardeja. Niitä kuitenkin on saatu jo kiinni ja kiinniottamisen vauhti on keskimäärin jopa 3-4 päivässä. Voin vain kuvitella miten ne neutriinot kiertävät tarkoituksella tiedemiesten haavit ja nauravat räkäsesti päälle.

Katsottiin yksi päivä fysiikan tunnilla videota, jossa näytettiin kuvaa aaltoliikkeestä uudestaan ja uudestaan ja joka kerta siihen oli nauhoitettu päälle erilainen puhe. "Jollakin todennäköisyydellä hiukkaset osuvat toisaalle ja vähän pienemmällä todennäköisyydellä ne osuvat toisaalle." "Hiukkanen on niin suuri massainen, että se menee aivan äärettömän pieneen tilaan." Ihmettelen vaan ymmärsikö se lukijanainen yhtään mitään mitä hän siihen nauhan tahtiin saneli ?

En myöskään ole aivan varma haukkuiko meidän fysiikan opettaja alun esimerkissään Madonnaan jotenkin lihavaksi ja itseään hyvin laihaksi, kun totesi, että Madonna on saanut massan ja hän itse ei. Eikö hän ole lukenut ollenkaan iltapäivälehtiä Madonnan laihtumisesta ja hyvästä kunnosta?

Erään kurssilaisemme toteamus:"Koko fysiikka on oikeesti niin juosten kustu, et jopa mä oisin pystyny keksimään paremmat teoriat näihin", sai minutkin ajattelemaan fysiikasta uudella tavalla. Kumpi lopulta sitten on oikeampi; fyysikkojen standardimalli maailmasta vai Raamatun luomiskertomus? Se on kuitenkin varmaa, että joko Jumalalla tai herra Peter Higgsillä kumppaneineen on ollut aivan mielettömän kieroutunut mielikuvitus maailmaa hahmotellessaan.

Eikä muuten kannata ihmetellä, että oliko herra Higgs todella niin itsekäs, että nimesi keksimänsä kentän ja siinä esiintyvän hiukkasen itsensä mukaan. Se on väärä oletus, koska sen nimesivät muut tiedemiehet vasta myöhemmin. Toisaalta kyllä, jos joskus satun alkamaan atomifyysikoksi, niin kun löydän tämän kadonneen hiukkasen niin vaihdan kyllä sen nimen itseni mukaan. Tai sitten keksin kokonaan uuden mallin, niin kuin herra Higgs teki.

Menikö yli hilseen? Menisi minunkin, jos minulla sellaista olisi. He.

Rankkaa opiskelua ja hirvikärpäsiä (S)

Mulle tuli yhtäkkiä hinku tulla kirjottamaan tänne. Syy saattaa johtua siitä, että teen läksyjä tässä koneen ääressä. Matematiikan kaavat ei nyt oikeen suju ja piti keksii jotain mieltä kohentavaa tekemistä. Ja jos jaksaisin yrittää uudemman kerran tän kirjottamisen jälkeen.

Tänään taas huomasin kuinka suunnistaminen käy vähän vaikeeks jos aattelee jotain aivan muuta. Ei jääny oikeen hyvä fiilis, tosi harvoin sitä iltarasteilla tulee niin isoa pummia tehtyä ja kaikenlisäks mun mieltä ei hirveesti kohentanu ne pienet ihastuttavat hirvikärpäset, jota sai kaivella seuraavan vartin hiuksista. Laskeskelin nii löysin noin viistoista hirvikärpästä maaliin päästyä plus ne kymmenen, jotka nypin päästäni mettässä.

Oon muuten alkanu oleen koneella aika paljon, musta tuntuu et siihe vaikuttaa et veljenikin lopulta päätti jättää mut ihan yksin tänne vanhempien kaa, joten nyt kone on lähes kokoajan vapaa. Kokeilen tässä paraaikaa myös uutta tekniikkaa, että en tee läksyjä mun sängyllä vaan tässä kirjotuspöydällä koneen eessä, kun tää huone on nyt vapaa. Mutta ei tää nyt näytä toimivan. Ei sitte yhtään. Mutta fiksuna opiskelijana lopetan tän kirjottamisen ja siirryn niihin läksyihin(saattaa olla tekosyy kun ei keksi mitää kirjotettavaa nyt).

En muuten ikinä muista mikä fontti ja väri mulla on käytössä. Joten näiden mun tekstien ulkonäöt saattaa muuttua joka kerta vähäsen. Nyt tää tekstikin näyttää aivan yli-isolta tai sitten ei. Ei muuta. Heihei.

Meijän blogi menee muuten aikaansa edellä. Kello on meinaan oikeesti 21.55.

"ootte kyllä kaikki suht laiskoja blogiinkirjottajia. höh." (T)

Näyttää vähän siltä, että alunperin hieno idea ottaa kolme kirjoittajaa samaan blogiin on alkanut kostamaan itseään. Olen meinaan huomannut itselläni ainakin ajattelumallin:"Ei mun tarvii kirjottaa, kun ei noi muutkaan kirjota." En lupaa tähän parannusta, mutta ehkä yrityksen.

Ei mulla nykyään ole aikaakaan kirjoitella tänne, kun kaiken ajan vie koulu ja sen jälkeen ylppäreihin luku ja reenaus. Ja nykyään aikaa vie myös Salkkarit. Meiän koko perhe on jääny koukkuun siihen. Yhtenä iltana äiti oli tulossa mökiltä kotiin juuri Salkkareitten aikaan, niin iskän piti lähettää sille tekstari kesken ohjelman, että Salla oli herännyt henkiin. Mulla on melko tuoreessa muistissa vielä se, kun jos joskus edes yritti seurata sarjaa kotona, niin joku tuli kääntämään kanavaa. Ajat muuttuu.

Mutta miksi mulla on nyt aikaa kirjoittaa tänne? No siksi, koska olen Tuomolla ja mulla on niin hirveä nälkä, etten pysty enää nukkumaan ja tässä nyt yritän tuhlata aikaa, että hän herää ja tulee mun kanssa syömään. Sinänsä on kyllä vähän typerää, etten itsekseni uskalla mennä hakemaan jotain syötävää... Liian pelottavaa mulle, ei voi mitään.

Tässä odottelen myös sitä, että koska KLL-viestit alkais. Eilen oli menny meiän koululaisilla aika hyvin sielä kisoissa, ainakin musta. Kaikki, ketkä osallistui kisaan oli 12 joukossa. Tuli voitto, pronssi ja Kretukin oli 5. Olen ylpeä. Huomaa, että aamureenit on alkanut tuottamaan tulosta. Kerkeshän niitä olemaan jo 3 kappaletta. Mä ainakin odotan innolla näitä syksyn reenejä. Suunnitelma vaikutti ainakin tosi hyvältä. Nyt ollaan tehty jo kuntopiiriä, mäkivetoja ja suunnistusmäkivetoja, sekä yksi henkinen harjoitus suunnistuksen hallinnasta. Se oli mielenkiintoista, vaikka kovin haukotuttikin. Mutta se taas johtui siitä, kun mein kissa ei päästänyt mua nukkumaan...

No nyt loppu asiat ja maha kurnii sen verran kovin, että ei kai auta muu kun lähteä herättämään toi nukkuja...

-Tiia

Laiskablogiinkirjoittaja (S)

Joo myönnän on vähän jäänyt tää blogiin kirjottaminen vähemmälle. Mut ihan tosi ei oo hirveesti ollu aikaa eikä olis varmaa juttuakaan tullu. Ja ei kyllä tuu nytkään. Mut pakko se on kirjottaa ku siit on nii kauan aikaa ja Tiian vinkki sai mut nyt sit viimein kirjautumaan tänne ja alottamaan tän kirjottamisen. Jooh vähän kyllä ihmetyttää miten tää blogi on tonne antinnettiin ilmestyny. Ei mulla ainakaan iha hirveesti oo kirjotettavaa suunnistuksesta mut suunnistajia me ollaan ehkäpä se riittää pääsyks suunnsitusblogilistalle. Kappas juu mut oli ilmeisesti parmalaiseks luokiteltu. Jännä juttu.

Mut jotain siis pitäis kirjottaa suunnistuksesta. Hmm. Nuju tulossa tossa lauantaina. Ihanaa lähtee pitkästä aikaa kisoihin jossa nään kaikkia kavereita sieltä kaukaa, oikeesti alkanu tulla tässä jo kova ikävä :) Mut on siin huonokin puoli kun pitäis lähtee jo edellisenä iltana ja jättää siis yhen kaverini läksiäiset väliin ja ois kiva hyvästellä kun ei nähä sitten vuoteen. Mutta ehkä on parempi valmistautuminenkin kisaan jos vaikka nukun kunnolla. Tai sit pitää vähän järkkäillä asioita, jos sais vaikka kyytii aamulla. Vähän on kyllä epävarmaa. Sitten taas raskas kouluviikko jonka jälkeen KLL. Ei oo kyllä varmaa kovin menestyksekäs mulle se kisa ku yleensä kll on aikalailla polkujuoksuu. Mut eihän se kisa taas se tärkein asia ookkaan. Ja sitten alkaa SM:ät. Ihanan paljon kisoja, varmaan ainut syy miks tykkään syksystä. No joo näistä voisin ehkä sitten keksii jotakin analysoitavaa tai sen sellasta kirjotettavaa tänne blogiin (mahdollisesti). Vaikka en kyllä usko et oon nii ahkera et jaksaisin niin monta kertaa kirjottaa.

Koulu on rankkaa. Kesäloma loppu ihan liian aikasi. Ei saanu ees levättyy koko loman aikana yhtää niin nyt ei sitten jaksa. Mutta syyslomaa ootellessa. Ja voin vielä tänä vuonna hymyillä tyytyväisenä kun useat stressaa niistä kirjotuksistaan eikä mun vielä tarvii. No nyt loppu aikakin ei ehi keksiin ees hyvää loppua tai edes mitää mielenkiintosta juttua koko tekstiin joten on pakko lopettaa. Pitää meinaan lähteä lenkille mut ei kyl juoksulenkille vaan velvollisuus kutsuu viemään koiraa pihalle.

Antin.net (T)

Miten tässä kävikin niin, että yhtenä iltana löysin meidän blogin osotteen antin.netistä. Jännää sen ohella, miten se sinne on päätynyt on se, että blogin Hattulalainen vahvistus oli nimetty Ms Parman edustajaksi. Olen kyllä kuullut, että Suskaa on ennenkin kutsuttu Turkujengin jäseneksi, mutta tuo oli jo uutta. Suskalta uutta juttua odotellessa, vinkvink.

Siis suunnistusblogiksi tämä on nimetty ? Tai no kyllähän melkein jokaisessa jutussa on mainittu sana suunnistus, eli aivan selvä tapaus. Mutta kuitenkin nyt, kun blogimme on saatettu suuren yleisön tietouteen, niin pitänee sovittaa tekstitkin vastaamaan yläluokkaa.

Asiaan. Tänään kävin jatkamassa mun monen viikon pummiputkea Mynärasteilla. 4,5 km meni aikaa tunti. Olen vähän kummissani mihin se suunnistustaito on hävinnyt, kun en syytä siihen löydä millään analyyseilläkään. Vai olisiko syy siinä, mistä juuri kirjoittelin Tuomollekin mesessä: "suunnistusharjotus on lukemisen ohella hyvä paikka miettiä maailmanmenoa.." Jos lähtis liikkeelle keskittymisestä. Tulevat ylppäritki tykkäis siitä varmaan aika paljon.

Mikä muuten on kun tuntuu, että jokainen 91-syntynyt puhuu ylioppilaskirjotuksista oikeastaan aina tavattaessa? Jopa ihmiset, jotka ei ennen oo tehny koulun eteen yhtään mitään tuntuu olevan huolissaan. Tai no se saattaa olla hyvinkin se syy siihen. Myönnän, että syyllistyn tähän itsekin vähän liian usein, muttaa stressaa. Stressaan myös siitä, kun ei saisi stressata ja silti stressaan ja sen jälkeen stressaan taas vähän lisää...

menestys nollassa. (R)

O-ringen kusi, ja uudelleen ruotsinmaalle lähdettii myös yrittää joka jäi sekin yrittämisen tasolle. Ringenillä tosin meikäläisellä ei mennyt oikeen mikään hyvin. Suunnistustaito oli hävinnyt kokonaan ja fyysinen vireki oli ihan jossain muualla, siihen voi olla muitaki selityksiä mm. poolpartyja ja railakkaita menomatkoja, mut silti mua harmittaa vaikka kivaa tosin oli lukuunottamatta tapaturmia ja suunnistusta. Mutta ei siitä sen enempää.

Pari päivää sitten tultiin ungdomens tiomilasta, joka oli ihan jees reissu. Hauskaa oli muuten mutta koskaan ei niin hyvälle fiilikselle pääse jos oma joukkue juoksee aika alavireisesti näin kauniista sanottuna ja omakin suoritus menee huonosti, kun ei tajua tankata mitään muuta kun vettä elimistöön, joka tulee yöllä suoraan ulos ja sen takia pitää rampata vessassa eikä vähäisestäkään nukkumisesta tule mitään, ja vielä ankkuripätkällä ekan lenkin puolessa välissä iskee saakelinmoinen pohjekramppi ettei juoksemisesta tule enää mitään, viiden minuutin välein pitää jäädä kannon nokalle venyttelemään pohkeita että pääsis ees muutaman metrin eteenpäin, välillä toki kramppi menee ohi mutta tulee takaisin muutaman minuutin kuluttua vielä pahempana jumina. Voivoi. Varvauksen jälkeen pieni lenkki meni kokonaan melkeen kävellessä ja pari viimeistä väliä ois ollu vaan polkua maaliin, mutta eihän siinä voinu ku kirota päässä miksen pääse eteenpäi, miksen tankannu tarpeeks, vaan kidun täällä nyt. Se siitä :D Sen jälkeen oli pahamieli, mut kyllä se tulomatkalla sit vähäsen tasottu ja pohkeetkaan ei tanssimista haitannu, ehkei niissä sitte ollu tuntoa tai jotai muuta vastaavaa. Ilone oon kyllä poikien puolesta ku ne veti hyvi, että hyväjuttu! Ens vuonna tytötki iskee ihan uudella kokoonpanolla! :)

Nyt kunnon reeniä, koska se on vähäsen jääny kaiken palautumisien ja kipeiden päivien vuoksi. Vinkkejä tosin meikäläinen tarttis, koska nyt ne pohkeet on niin jumissa ettei pysty edes kävelee ja hipasuki sattuu... mutta kai mä kestän ja kai ne tosta vielä avautuu ja kylmägeeli on ollu ainaki iha jees. Am-kisat jätetään väliin ja tähdätään alkuunsa nyt NuJuun! Ketähän siellä vie tänä vuonna voiton ;) (uusintaa vaan!vaiko?)


-reeta

Absoluuttinen totuus. (T)

Viime viikolla tein tuttavuutta erään aineen kanssa, joka osoittautuikin jonkinnäköiseksi taikajuomaksi. Ainetta myytiin litran pakkauksissa ja tavalliseksi mehuksi se olisikin ollut hyvin kallista. Kyseessä oli kuitenkin jonkinnäköinen mehutiiviste, jonka paljasti pullon kyljessä ollut sekoitussuhde 40%. Vesi ei kuitenkaan osoittautunut parhaaksi laimentajaksi, vaan testissä pärjäsitvät yllättäin sprite ja metsämansikkamehu.

Vaikutus alkoi jo siitä, kun pullon sai käteen. Pelkkä siihen koskeminenkin sai hyvälle tuulelle, saatika maistaminen. Sitä maistaessa elimistön valtasi rentous, johon sekoittui kuitenkin kaikkivoipaisuuden tunne. Aine sai suorastaan haluamaan itsensä kuluttamista. Sitä lisää nauttiessa sen varsinainen taikavoimaisuus ilmeni entisestään. Se sai hyppäämään uima-altaaseen vaatteet päällä, syöksymään pää edellä päin takkaa, ottamaan valokuvia itsestään ja tekemään kärrynpyöriä.

Aine vaikutti muistiin hieman kielteisesti, kun seuraavana aamuna herätessä edellisillan tapahtumat olivat hieman hämärän peitossa. Toisaalta kuka nyt haluaisikaan muistaa sellaista, että mistä on saanut kehonsa yltäpäältä mustelmiin, miten on hakannut poikaystävän leukaa asfaltiin, mihin on hukannut puolet varpaankynnestään, miksi toinen käsi ei oikein taivu, miksi puhelimessa on poikkikselta viesti "Haista vittu.", saatika miten on viime tipassa päässyt pelastumaan putkasta.

Tämä saattaa kuulostaa hieman samalta, kuin alkoholin vaikutus, mutta miten se sitä voisi olla, kun kukaan meidän kolmesta testaajastamme ei saanut minkäänlaista krapulaa kolmekaan testikerran jälkeen. Morkkiksen korkeintaan...

Taikajuomapullon riittoisuuskin oli hintansa väärti. Pullosta saa tämän mahtavan fiiliksen vähintään neljä kertaa, minkä ansiosta pullon hyötysuhde lähenee ykköstä.

Mitä on tämä tällainen aine?

:) (R)

Siis jooh mun tosin piti varmaan tehä tänne sellasta kisa-analyysin tapasta koko rastiviikosta ja jokapäivältä erikseen mut tais kiireessä jäädä. Elikkäs joo toinen osakilpailu kainuussa meni vähän huonommin ku ensimmäine. Matka oli sama 5,5km ku ekana päivänä, mut vire aamulla ei ollu ihan samanlaine (tähän on analysoitu syy jälkikätee, tein superverkan aamupäivällä ku oli välipäivä ja viimeks ennen ensimmäistä kisaa ennen olin tehny sen edellisenä iltana myöhään.) joo-o varmaan selittelyä mut virheitä tuli muutama ja liian isoja. Olin 12. ja +6:51 kärkeen ja yhteistuloksissa kolmantena +5:32 kärkeen. Kolmanteen kisapäivään lähettiin taas paremmalla iskulla ja superverkkaki oli tehty myöhään edellisiltana (kiitos emmalle seurasta, sullaki meni hyvin ;), auttaa siis!). Kaikki sano et nousua oli paljon enempi ja tuntu jaloissa se suopursu/varvikko, niin kyllä se mullaki pahalta tuntu mut puhtia oli jostai kumman syystä et jakso hyvin suunnistaa. Matka oli tällä kertaa 3,9km ja sortusin taas vikatokaan rastiin ja tällä kertaa kuulutuksen kuuleminen ei millään lailla tsempannu vaan iski vaan suurempaa paniikkia päälle ku meikäläinen pyörii ihan rastiympyrässä ja samalla alueella missä olin edelliskisassa pyöriny. Älä aivan otti nii päähän. Siinä meni valitettavasti sen hetkiseen tilanteeseen katottuna kärkipaikka ja tokaa kertaa pääsy haastatteluun ;P Mut jooh nyt olin 5. ja +3:25 kärjestä ja yhteistuloksissa edelleen kolmantena mut kärkeen +3:35. Viimenen kisapäivä oli takaa-ajo ja jooh mua siis jännitti ihan himona enemmä ku varmaan koskaa no okei ei sentää mut ihmee paljo silti. Lähin niinku jonku minuutin tokan perään ja neljäs lähti 30 sekkaa mun perään. No alkuun ykköselle tein heti pienen virheen ja Niina sai mut kiinni. Matka mentiinki sit yhessä oli se ihan kivaa mut mentin kyl yllättävän hiljaa jossai vaiheessa. Voi olla et sen takia se anna pääs niin paljo meistä karkuun. Tokana lähtevä oltiin ohitettu jossain vaiheessa mutta ei nähty matkalla ja lopussa ku alettiin jo varmistelemaan meiät yllätti takaa viidentenä lähtevä ja se kyllä kieltämättä otti vähän päähän. Olin jo kaavaillu et oon joko toinen tai kolmas ja kolmaski tila riittää mulle vallan mainiosti. Noo tokavikalle tehtiin pieni koukku ja viidentenä lähtevä meni suoraan rastille ja juoksu kauhitonta vauhtia maalia kohti Niina lähti sitte kans ja niin munki ois kai pitäny mut jotenki näköjään oli joku luovuttajan meninki päällä yleensä en oo kyllä tietääkseni sellane mut näköjään tällä kertaa. Eli lopulta olin neljäs johon olin ihan tyytyväinen sentään pitkästä aikaa sai ihan kohtuu tasasen viikon kasaan ja hyvän mielen suunnistuksesta.

Perjantaina kävin koittaas vesihiihtoa ku jussi ja martti lopulta ylipuhus mut semmotteesee, mut aikaa tosin oli enää liian vähän. Illalla ajettiin mökille taas korpilahdelle ja nukuttiin siellä pari yötä ja sunnuntaina käytiin asuntomessuilla valkeakoskella. Maanantaina heti lähin kaverin mökille eurajoelle ja siellä vietettiin Pauliinan synttäreitä saunotessa. Keskiviikkona lähettiin aikasi aamusta kattoon Fin5 rastiviikon tunnelmia. Juoksn jonkun kuntosuunnisturadan ja hemmetti se oli ihanaa. Kulki aivan älyttömän hyvin ja ei tullu virheen virhettä. Tuli taas hyvä mieli suunnistuksesta mikä on kyllä harvinaista viime kauteen verrattuna. Illalla hengailtiin hämeenlinnan keskustassa ja vähän illemmalla siirryttiin hattulaan suskamme luo. Hieno talo muute :) Valvoimme liian pitkään ja heräsimme liian aikasi ku kisapaikalla piti olla jo ysiltä. Suska kisas ja me mentiin taas tiian kaa kuntoilee. Tällä kertaa kyl halusin juosta jotain muuta ku kuntoratoja joten venailin ku suska tuli maaliin ja menin mutkien kautta juokseen meiän sarjan radan. Joo se meni ihan kivasti mitä nyt aikaa otin ihan muuten vaan ni ois se ollu ehkä ihan kiva olla kisassa mukana ku ajat oli aika samoja ku kärkipää meiän sarjassa. Sitte päästii kotia jo suska tuliki jo turkuun päi mut meni kyllä tiian kaa tiialle yöks ku muuten se ois joutunu olee yksinää ja mulla on sentää tää perhe täällä paikalla. Huomenna pakkaillaan koko päivä ja lähetään hyvissä ajoin satamaan ja sitä enne vähä shoppailua ja jotain mistä ei kerrota muille.

O-RINGEN odottaa, katsellaan mitä siit tulee !:)

Sattumia. (T)

Viime viikonloppuna sattui pari hassua sattumaan, joiden jälkeen rupesin miettimään kaiken näköisiä muitakin sattumia. Lopulta oli todettava, että elämähän on täynnä niitä, varsinkin kun niitä oikeen hakee:

-Saavuttiin perjantaina Kainuun rastiviikolta Ylistaroon ja huomattiin, että Heikki oli saanut valmistujaislahjaksi mukavannäköisen pienen paketin. Se oli kuitenkin tiukkaan pakattu ja Tuomo päätti hakea juuri palkinnoksi saamansa Lethermanin (joku linkkuveitsi) apuun. Se oli vielä paketissa, eikä Heikinkään pakettia tarvinnut sen enempää avata, kun näiden kahden paketin muotoa, koostumusta ja painoa vertailemalla ei jäänyt epäselvää mitä Heikin paketti sisälsi. Siellä tosiaan oli täysin samanlainen Letherman.

-Seuraavana päivänä päätettiin jätskiä syödessä, että tänä iltana lähetään tangomarkkinoille. Siinä Alkon edessä kun oltiin, keksittin käydä hakemassa alkulämmittelyksi jotain kivaa. Heikki nappasi oikein korinkin mukaan. Montaa metriä ei kuitenkaan tarvinnut kävellä, kun kappas, Istolahtien äiti tuli vastaan. Mukava ja hilpeä tapaaminenhan siitä tuli. Aloittelijoiden moka, sanon minä.

-Illalla sitten yritin elämäni ensimmäistä kertaa Onnelaan ja sattui oikein mukava portsari, joka päästi sisään.

-Olin lupautunut toimia kuskina sinä iltana, mutta sitten sattumalta löydettiinkin tuttuja drinkkitiskin toiselta puolelta. Pienen palaverin jälkeen hän lupautuikin ajamaan meidät kotiin. Olin taas vapaa.

-Oli myös tuuri, että keksittiin kuski-idea vasta, kun oltiin jo sisällä ja mut oli maksettu sisään ja luvattu drinkki.

-Jotenkin kummallista on kanssa, kun koko baari näytti olevan täynnä suunnistajia. Näin äkkiseltään kun laskee niin niitä oli ainakin 9. Pohjanmaalaiset on kovia ryyppäämään. Kai siellä oli joitain muitakin tuttuja, joita en kuitenkaan tuntenut.

-Sekin oli selvä sattuma, kun Heikki kesken illan päätti vähän lepäillä siinä sohvalla, niin järjestyksenvalvoja sattui juuri näkemään ja silloinhan me siitä lennettiin ulos.

-Oikein mukava sattuma oli myös se, että olin meistä ainoona ilman krapulaa sunnuntaina...

-Kun tänään saavuin kotiin, niin porukat sattui tulemaan Finiltä välipäivän viettoon juuri sopivaan aikaan, että pystyivät hakemaan mut asemalta.

-Suskakin sattuu asumaan ihan Fin5:sen vieressä, joten mennään Reetan kanssa niille Finin seuraavan kisan jälkeen. Tytöt ei ehkä tiedä tätä vielä, mutta toivottavasti sattumalta lukisivat tän jutun ennen sitä. Niin ja Reeta pääset meiän kyydillä sinne keskiviikko aamuna.

Rusketusta ja hieman lihomista (S)

Okei nyt päätin viimein kirjottaa tänne. Tosin oli jo vaikeuksia löytää meijän blogiin ku en muistanu osotetta mutta selvisinki tänne lopulta. Ja oon aika ylpee et muistin meijän salasanan. En pysty nyt kyllä hirveesti kirjottaan mistään urheilusuorituksista kun ei oo semmotteita hirveesti tässä jukolan jälkeen tullu tehtyä. Ehkä voisinki sitte lyhyesti kertoo matkastani tässä.

Eli tosiaan olin maltalla kolme viikkoo kielikurssilla (tosin ei mun kielitaito kyllä hirveesti siellä parantunu). Okei ensin kaikkein tärkein asia matkasta - musta on tullu melko papu ja oon aika tyytyväine paitsi tuntuu et tää väri lähtee hirveellä vauhdilla pois :/. Pitää siis syödä porkkanaa ku se toivottavasti pidentää rusketuksen kestoo(kai?). Mutta joo oli kyllä ihana matka ihania ihmisiä ihanat ilmat ihana paikka ja kaikkee :). Tosin oli siellä jotain ei niin ihanaakin kuten meijän isäntäperheen isä johon mulla meni hermot viimeistää sillo ku se luuli et mun kaverilla on sikainfluenssa ja lähetti sen sairaalaan ja pilas näin meijän vikan päivän ku kaverini oli siellä sairaalas koko päivän. Ja eihän sillä mitää sikainfluenssaa yllättäen ollukkaa. Ainii ja tulihan sitä varmaa vähä lihottuu ku ruokaa annettiin iha liikaa ja kaikki piti syödä ja sitte käytii kolme viikkoo melkein joka päivä mäkkärissä syömässä. Ja sitte vielä myydään alle kahella eurolla herkullisen rasvasii isoja pizzan palasii nii eihän sitä voi vastustaa. Eikä tullu hirveesti kulutettuu sitä ellei sitten auringon ottamisessa kulu hirveesti kaloreita tai jotain. Paitsi jokapäiväinen tanssimine saatto kyl vähä auttaa. Jopa se hostin isä sano mulle et sä lihoot täällä :/ en tiiä näkiks se jotain selviä merkkejä mut se oli tosi kivasti sanottu. Mut joo oli kyllä nii mahtava reissu et pääs lentokentällä itkuki mut silti oli kyllä ihana tulla kotiin. Enkä tosin ois siellä oikeestaa yhtää kauempaa jaksanu ollakkaa. Home sweet home (kai..)

Listaan muutaman asian jota en tuu kaipaamaan:
- bussimatkoja jota piti tehä neljä kertaa päivässsä eli yhteensä n. 100 bussimatkaa.
-20 päivänä käydä kylmässä suihkussa jossa piti olla kyykyssä tai muuten ois kastellu koko vessan. Ja vesi tuli niin pienellä paineella et hermot meni. Ei siis enää matalapaineisia kyykkysuihkuja!
-Isäntäperheen isäntä. Liian monta syytä tähän selitettäväks. Mut oon onnellinen ettei mun koskaan tarvii nähä sitä enää.
-Sänky jota ei voi missään nimessä kuvailla sanalla mukava tai pehmeä.
-Meduusoja. Varsinkaan sitä joka pisti mua.
-Joka päivänen odottelu. Ef:ään meni siis välil vähä hermot.
Mutta muuten kaikki oli kyl mahtavaa ja sillain :)

Hieman pitäs ehkä vielä urheilustaki sanoo jotain. Elikkäs urheiluu ei oo tosiaa tullu harrastettuu kolmeen viikkoon ellei siten bussipysäkille juoksemisia lasketa. Mutta saa nyt sitte nähä miten kisat menee, mut ei se ookkaa tärkeintä vaan se et pääsen näkee kaikkia ihania ihmisiä ja pääsee viimeinki suunnistaa :). Tää on kyl vähän outoo mut mun tekee niin paljon mieli mennä suunnistaa tai ees juoksee tai liikkuu jotenki. Tänäänki vaa katoin haikeesti ku äiti lähti rasteille. Mut ei pysty ku oon kipee. Kerranki ku tekis mieli nii sitte oon tietty kipee. Just mun tuuria. No ainaki Finillä pääsen toivottavasti käymään parina päivänä ku se on tässä vieressä. Ja siellä sitte tosiaa nähään oonko tippunu sinne listan häntäpäätä pitämään. Toivottavasti en mutta vahvasti epäilen. Adios.

Ainii voisko tulla helteitä ja aurinkoo! Ei jaksa enää tällasta säätä!!!

-suska

KRV-09 (R)

Jepjep :) Nooni tää kainuu on lähtenyt ainakin käyntiin hyvissä merkeissä ihan tulee mieleen ne 12-14-sarjojen huippuvuodet ku kainuussa taisteltiin tosissaan voitosta. Sen jälkeen tuliki överivuosia parisen kappaletta ja ehkä nyt ollaan taas paremmalla asenteella mukana, eikä valmistautumisissa oo ainakaan vikaa ku ehkä viime vuoden ainaki voi pistää niitten piikkiin. No kerrotaas tylsää matkakertomusta tähän väliin. Eli lähettiin perheen kanssa perjantaina matkaa tekemään ja pysähdyttiin yöksi korpilahdelle mökille ja samalla päästiin moikkaa sukulaisia. Illalla tein juoksuvetoja, verkkailin ja venyttelin! Kulku oli toosi tuskasta, ihan ku en ois juossu moneen viikkoon. Siitä sit lauantai aamulla tai siis aamupäivällä jatkettiin matkaa ukkohallaa kohti. Matkalla käytii tutussa ja turvallisessa shellissä missä ollaan muuten aina käyty. Ukkohallaan tultiin illalla ja kävin heittää pienen verkkalenkin ja venyttelin! ja nyt oli jaloissa sitten ihan eri kulku. Seuraava aamu oliki kisa-aamuja mieli oli hyvä. Ei mua ees jännittäny vaik tiesin et joko mokaan totaallisesti, koska näissä mettissä voi pyörii montakymment minuuttia tai joko meen vaan nappiin ku muistan käyttää kompassia oikein.

Sunnuntai 1. osakilpailu

K-1 Kerranki lähen liikkeelle ihan rauhassa vaik mieli kyllä sanooki et tässä mennään ihan kuntoiluvauhtia mutta en välitä. Maltan katsoa suuntaa koko ajan enkä ala turhaan lukemaan ylimääräisiä ajouria joista ihan varmaan ois menny sekaisin normaalisti. Rasti löytyi aika tuurilla hakkuusta peilaten.

1-2-3-4 Kolme seuraavaa väliä maltan katsoa vain kompassia enkä huuda jess huutoa vaikka alku onkin mennyt loistavasti. Tää jes huuto ois ollu vihoviimene virhe jonka oon tehnyt melkeen joka kisassa. Mut tällä kertaa jaksoin keskittyä!

4-5 Pitkäväli. Lähden aluksi vaan menemään suoraan enkä tajua katsoa muita vaihtoehtoja (pölö!) Hetken päästä tajuan että tie menee melkeen suoraan rastille eikä tielle ole edes pitkämatka. Päätän tehdä äkkikäännöksen tietä kohti ja juoksen tietä loppuun asti ja rasti löytyy hyvin. (Aikaa kului alkumietinnöissä ja turhaan rämpiessä mettässä).

5-6 Saan neljäminuuttia edellä lähtevän kilapilijan kiinni, joka on myös yleensä hyvä. Tiedän siis vielä varmemmin että mun juttu on sujunut, mutta pidän maltin ja katson vain omaa karttaa.

6-7-8-9-10 Suuntaa, suuntaa ja suuntaa. tai siis kyllä mä vähän muotojakin peilailin.

10-11 Tykitys äkkiä tielle ja hakkuun reunalta sopivaa uraa pitkin suolle ja ojan vierusta ja sen jälkeen suunnalla rastille. Aika tuurilla kyllä, koska mäki oli yllättävän peitteinen.

11-12 Joku loppupaniikki iski. Vissiin oli turhan kiire maaliin. Suuntavirhe ja lähden 90 astetta väärään suuntaan en osaa paikantaa itseäni viereiseltä valkoselta pläntilta ja yritän hetken päästä suunnata karttaa ojien mukaan. Kuuluu kuulutus " reeta rantasella aikaa neljä minuuttia lyödä anna närhen kärkiaika", joku taitava on sanonut mulle joskus että palaa sinne heti missä oot viimeksi ollut kiinni. Palaan äkkiä takasin ja paikannan itseni ja siis vielä varmistan mummolta joka juoksee sopivasti ohi. Otan rauhassa suunnaan ja painan suoraan rastille. +3.02. (tää harmitti!)

12-13-maali. Juoksu kulkee ihan kivasti :)


Joo eli voitin sitten loppujenlopuks kahdeksalla sekunnilla. Ja osakilpailupalkinnoks sain tietty suomussalmen historiaa kirjan. jippii! Ny oon viettäny välipäivää tai siis viettänyt jo, koska nyt meen nukkumaan ja huomenna on 2. osakilpailu tiedossa. Pää vaan kylmänä ja yritän nollata ton ekan kisan, koska huominen on taas uus. Siis ei leijuta reeta nyt taivaissa! HEIDO!

perC tunnoton ja vähäC papu (R)

Joo eli vihdoi tästä kauan puhutusta pyöräretkestä saaristossa saatiin edes jonkinnäköistä suunnitelmaa tehdyksi ja sehän toteutui ja ehjin nahoin. Viime kesänä ystäväni Pauliina oli kiertämässä pienen ja nopean rundin samoilla seuduilla ja kehui tätä paljon ja silloin menin sitten lupaamaan että lähden ens kesänä. Oltiin puhuttu pari muutakin tyyppiä ehkä lähtemään mukaamme, mutta ei ne sitten koskaan ilmaantuneet paikalle ( ehkä ihan hyväkin), joten lähdimme kahistaan polkeen! Vielä perjantaina Pauliina oli mökillään ja ilmotteli mulle TEKSTAREILLA mitä mun pitää tehä (teidän korkeutenne) ja mähän tottelin. Tässäkin asiassa tais äiti kyllä taas auttaa. Noo kova ilmotus tuli korkeemmalta taholta että teltassa ei sitten nukuta, "vuokraa meille mokit!" Noo kattelin koko perjantai päivän meille mokkejä/hotelleja tai kaikennäkösiä bed & breakfestejä. Kaikki oli todella kallista ja soittelin toosi moneen paikkaan, no lopulta pari hyvää paikkaa löysin ( ja niistäki tuli kyllä sanomista, että muka liian kallista, mut hertsi oli ne ny halvimipia mitä löyty)! Kelpas...



lauantai:
Lähettiin lauantai aamuna kello 9.30 meiän pihasta ja iskä vei pakullaan meiät kaarinaan. Siis tää ei johtunut siitä ettei me oltais jaksettu pyöräillä nousteesta kaarinaan, mutta aateltiin et turkumaisemat on jo liian tuttuja ja varsinki maskun ja raision. Oltiin kaarinassa sopivasti kymmenen aikaan ja lähettiin polkee. Päästiin sellaset 100 metriä ku todettiin et pitkähihasta päälle tähän viimaanha jäätyy... oli pilvistä vaik fonecta sano ihan muuta. Jatkoimme matkaa ja hetken kuluttua enne paraista tuli hienon mahtava silta, päätimme jälleen pysähtyä ja ottaa muutaman kuvan, koska tähän oli koko kierroksen hienoin silta ja aina ennen tästä on saanut vaan mennä autolla lujaa yli. Paraista päin mentäessä muistelimme äidin sanoneen että muistakaa ostaa energiaa siis meillähän oli eväät jääneet kotiin ja pullossa oleva vesiki oli jo iha kiehuvaa. Menimme ekaan kauppaan, joka tuli vastaan ja saimme tarvitsemamme. Kaupan pihassa tajusin että olen jättänyt pyöränaivaimet kotiin, joten pyörä olis koko reissun ihan öppna. Noo kurvailtiin paraisten keskustassa ja löydettiin hongkong josta ostettiin mulle lukko. Lukon ostettua todettiin et nyt vasta se kunnon matka voi alkaa ku meillä on ne mitkä puuttu. Poljimme siis kohti lilmälön lauttasatamaa. Kapee hiekkatie ei ollut ihan meiän mieleen kärry perässä. Ja puolessa välissä tajusimme vaihtaa kärryn parempaan pyörään. Tai siis eihän se mitenkään parempi pyörä ollut, mut mun pyörä oli maastopyörä joka ei tykänny rullaa asfalttitiellä ja paven pyörä oli taas enemmän katuun soveltuva. Reitin eka lauttamatka kesti 10min ja siitä sen jälkeen polkemista oli enää nauvon keskustaan ja sieltä kolmisen kilsaa ensimmäiseen majotukseen. Oltiin Gammelgård nimisessä hotellissa, ja se oli ihan kiva. Käytiin uimassa (kastoin talviturkin meressä) ja mentiin pizzalle nauvon laivasatamaan (pyörällä yllättäen). Loppuilta yritimme epätoivoisesti saada itsellemme muutakin seuraa kuin toisemme, mutta valikoima oli niukka! Motoristien puheita kuunnellessa ja kortin pelailujen jälkeen simahdimme. Nyt ootettiin seuraavalta päivältä täyttä aurinkoo!

sunnuntai:
Oltiin laitettu herätys yhdeksäksi ja mentiin aamupalalle ennen kymmentä. Lähtöaika oltiin sovittu kymmeneks mut se yllättäen vähän venys melkeen yhteentoista. Noo ei se haitannut ku oli kuitenki kiva olla vähän myöhemmin seuraavassa yöpymispaikassa ku viimeks (päivä kolmelta). Lähettiin polkee mutkasta hiekkatietä ja perC sitten sattu nyt jo aivan jäätävästi. Mentiin aika hitaamman puoleisesti kohti pärnäsin lauttasatamaa. Mut pidettiin huolta tankkauksesta puolentunnin välein olevilla pysähdyksillä. Nauvon ja Korpoon saarien välinen ylitys oli pieni ja korpoon saaren pyöräiltävä matka oli kans lyhyt, oltiin siis aika nopeasti galtbyn satamassa joka vei meidät kittuisin satamaan houtskärin saareen. Kuuluisasta houtskärin saaresta meille oltiin puhuttu paljon, että siellä kannattaa viettää enemmän aikaa kuin muilla saarilla, kuulemma hienointa seutua. No musta se ei kovin täyttänyt odotuksia, ku peltoa ja metsää vaan näky jokapuolella. Aikaa meillä piti olla paljon varattu tähän saareen ja ois ollu kiva keretä uimaanki. No eihän sitä sit ollukkaan varmaan johtuen alkumatkan hidasteluista ja meille tuli melkeen kiire viimeiseen lauttaan, joka lähti neljän aikaa. Kerettiin kovassa kiireessä käydä grillillä syömässä, joka oli ainot auki oleva paikka (sunnuntai!). Houtskärin saari oli täynnä vaan losseja ja lauttoja, joten rasitus ei oikeen tuntunut. Mossalan satamasta daaleniin eli iniön saareen oli pisin merellä kuljettava matka ja kesti tunnin. Se oli varmaan matkan paras hetki ku loikoiltiin sen ihme aluksen katolla ja paisto niih että. Mutta juuh sitte päästiin iniön saareen ja pyöräiltävää oli vielä riittävästi, iniön saaren toiseen päähän jossa mökki odotti meitä. Mökille saavuttaessa käytiin taas uimassa ja saatiin mökinomistajamummolta private iltaruoka, koska kaikki kaupat oli matkalla kiinni ja oltiin varmaan hyviä vinkuuvankuu. Käytiin rannassa kuvauskierroksella ja tsekattiin auringonlasku. Simahdettiin ja kauhisteltiin seuraavaa päivää, viel lisää kilometrejä!

maanantai:
syötiin aamupala ja lähettiin 9.30 aluksella iniöstä yli kustaviin. Kustavista lähtikin sitten reissun tuskasin osuus ei mitään nähtävyyksiä tai minkäänlaisia pakottavia pysähdyksiä lossisatamassa. Kaikki eväät olimme jo syöneet ja mökkipaikan vesi oli niin jäätävän pahan makusta että se piti heittää heti pois, joten eka etappi oli kauppa. Poljimme taivassaloon asti ja kävimme kaupassa ja etsimme uimarannan. No uimaranta poikkesi kolmekilsaa reitiltämme, mutta mutta menimme silti kamalaa kapeeta hiekkatietä, joka oli jyrkkää alamäkeä ja tietty takas jyrkkää ylämäkeä. Noh odotukset oli tietty kovat hienosta hiekkarannasta, mut se oliki joku hylätty ranta mikä oli täynnä kaislaa, mut laituri löytys joten kelpas. Ei siellä kyllä taaskaan ollut ketään muutaku me ja uitiinki sit ihan vapaasti ja syötiin keksimme. Tuskaisen ylämäen jälkeen kävimme taivassalon kebab pizzeriassa sekä jätskillä ja jatkoimme kohti mietoista. Se kesti ja mehut meinas loppua ja selkä muuttua liian ruskeaksi mut selvittiin kotiin.

Tän jälkeen en taida ainakaan ihan heti lähtee pyörälenkille tai naapuriin pyöräilykin on varmaan tuskaa. Huomenna vaan juoksua mettässä, koska on leiripäivä raasenkorvessa vaskijärvellä. Katotaan onko jalat jumissa vai vähän enemmän jumissa, mut kiva auringonottopäivä ainakin tulossa ja uimista! Tai onhan tässä kyllä aika paljon aurinkoa jo saatu, mut ei koskaan tietenkään liikaa voi ottaa, joku ottaa aina enemmän!






-Reeta