Smålandskavlen. Kauan odotettu reissu on nyt ohi. Fiilikset reissun jälkeen aika väsyneet, mutta kyllä se oli sen arvoista.
Menomatkasta Ruotsiin ei suuria muistikuvia jäänyt, kun kaikki energia piti kuluttaa henkiseen toipumiseen siitä, että lähes tallaantui kuoliaaksi Paula Koivuniemeä fanittavien eläkeläisten jalkoihin. Keikka meni siis sivu suun, mutta olisi ollut riskialttiimpaa jäädä taistelemaan tanssilattialle, kuin luovuttaa suosiolla. Illalla oli vuorossa suunnistus, joka nyt ei kovin hieno kokemus ollut, vaikka sujui kuitenkin paremmin, kuin odotin. Juoksu ei kulkenut, eivätkä rastitkaan ihan suoraan tulleet vastaan, mutta megapummia ei tullut, joten pitää olla tyytyväinen.
Illalla oli vuorossa yömiesten/-naisten banketti. Tais ottaa naisten kisa yleisesti vähän liian koville, kun oltiin Suskan kanssa ainoat naiset paikalla. Alkuun tarkoitus oli vain mennä vähän kattelemaan, mutta kun kuultiin, että keihäskisaa ei tänä vuonna järjestetäkään, niin siitä masentuneena ratkettiin ryyppäämään. Keihäskisan poisjäänti tuntui harmittavan lähes koko porukkaa ja ei kauaa kulunut, kun se päätettiin järjestää omin voimin. Suurin ongelma järjestämisessä oli keihään puuttuminen. Monenlaisia vaihtoehtoja löytyi, mutta lopulta keihääksi valiutui perinteisesti ruotsalainen aurauskeppi. Kilpailu oli hyvin tasokas ja voittajaksi nousi Leo Laakkonen. Monen mielestä henkinenvoittaja oli Sorsa, mutta hän astui heittonsa yli. Mielenkiintoista voittajasta tekee sen, että hän ei heittäny ainuttakaan heittoa. Lopulta palkinnot kuitenkin korjasi itselleen Suokas. Yleisön pyynnöstä järjestettiin miesten kisan perään vielä naisten kilpailu. Osallistujia ei löytynyt kilpailuun kuin kaksi, eikä siis palkintopottikaan ollut huima. Suska aloitti kisan komealla heitolla ja heittäytymisellä. Oma heittoni jäi parisen metriä siitä ja vielä kun Suska kiskaisi seuraavan heittonsa vielä pidemmälle ja vielä ILMAN VAUHTIA, niin kilpailun tulokset olivat jo selvät. No eihän se minua haitannu, kun oltiin sovittu, että jaetaan palkinnot... Aikamoista muuten, kun keihäskisan virallisista voittajista 2/2 oli Laakkosia ja henkisistä voittajista 3/4 oli VaHa:laisia. Pitäisiköhän muidenkin seurojen alkaa panostaan enemmän smolen keihäskisaan..? Yöbanketti jatkui vielä pitkälle yöhön ja huhu kertoo, että pari kovinta olisivat menneet sieltä suoraan aamupalalle.
Seuraavana aamuna juostiin kisa loppuun. Meidän joukkueen sijoitus oli 44. Sade ja kylmyys ei tehny kisan seuraamisesta mitään herkkua, mutta kyllä sen kesti. Kisan jälkeen alkoi varsinainen reissu, paluumatka. Alivaltiosihteeri! Lasit päähän ja puvut päälle. Heti alkumatkasta meitä pyydettiin ottamaan osaa palindromikisaan. Kisan osaanottajien joukko oli jo suuri, mutta kun kuultiin, että kisassa on myös naisten sarja, niin osallistumista ei enää edes kyseenalaistettu. Keksiminen osoittautui hyvin vaikeaksi ja päätimme lyödä Reetan kanssa päämme yhteen. Lopullinen ahaa elämys syntyi, kun Minsa kertoi meille miltä hänestä tuntuu laivamatkan jälkeen, kun hän aamulla pesee hampaansa. Siitä väännettiin kirjaimia ja lopputulokseksi tuli uusi suu. Harvinaisen huono se on, mutta elämämme ensimmäiseksi pärjäsi harvinaisen hyvin ja otti palindromikilpailun naisten sarjan voiton. Miesten sarjan voitti Juspo. Palkinto oli oikein hieno: kukkapuska, jonka päälle Minsa oli kussut. Juspo sentään sai palkinnoksi nollakolaa. Omakohtainen suosikkini oli palindromi: Ai varo tode, pedot oravia, mutta se ei kilpailua voittanut... Koko bussimatka oli hieno, vaikka sitä synkistikin saurakaveri, joka aikoo hylätä meidät. Matkan loppumista kuvaa Minsan sitaatti: "Nyt on se kohta matkasta, että matkan ei toivoisi koskaan loppuvan." Tähän ei kuitenkaan auta kuin todeta, että jollain se ehkä loppui kokonaan, toiset saavat jatkaa sitä ensi vuonna ja vuodesta toiseen... (Älä mee!)
Satamaan saapuessani sain kuulla kyllä reissun kusetuksen:"Oletko sä luotettava, vai oksennatko kännissä?" No koska olin luotettava, jouduin jäämään vahtimaan alivaltiosihteerien laukkuja terminaaliin, kun he lähtivät baariin. Laivaan pääseminen oli hieman tipalla, kun he näkivät kädessäni nollakolatölkin, mutta kauniisti hymyilemällä pääsin kuitenkin kyytiin. Laivassa ei kulunut kauaakaan, kun huomasimme, että teemamme oli oikea hitti ja kaikki halusivat käyttää lasejamme. Suosiosta kertoo se, kun Minsalta vietiin reissun aikana lasit, hiukset ja vielä kravaattikin.
Tänään myöhästyessäni bussista, menin syömään subille ja kappas huomasin, että minua viistoon vastapäätä istuu tyttö, jolla on täsmälleen samanlaiset alivaltiosihteerilasit! Näin se muoti leviää...
-Tiia
älä mee!
VastaaPoista