maanantai 25. tammikuuta 2010

Unelmia ja kouluhommia... (T)

On se kumma, kun kukaan muu kuin abi ei halua abiristeilylle. Huoltaja reissulle hakusessa toista viikkoa. Tarjolla olisi ilmainen risteily ja ruokailu viking isabellalla, eikä kukaan halua ottaa paikkaa vastaan. Tyhmiäkö ihmiset on?

Pahoittelen, etten ole kirjoitellut. Kiirettä pitää. Ristelyn lisäksi pitää puuhastella myös abigaalan, kirjoitusten, pääsykokeen, reenauksen ja vielä pari viikkoa (VAIN pari viikkoa, masentukaa kakkoset ja ykköset. ;)) koulunkin parissa. Ehkä sitten kirjoitan useammin.

Toisaalta olen kadottanut palon kirjoittaa elämästäni muille. Osaksi syy siihen on, ettei mitään kirjoitettavaa ole. Päivän kohokohtia ovat mm. -kun sain enkun opettajalta lakun palkinnoksi, kun osasin refugeen määritelmän ulkoa. -opetin pikkusiskolle, mitä nuuska on. ja -kun sain auton. Päivän ärsytyksiä luo -fysiikan lasku, joka on tarkistuskirjassa väärin. Ainakin minun mielestäni. -Opettaja, joka saa allergiakohtauksen syömästani mandariinista ja -se, kun joutuu seisomaan liikenneruuhkassa, kun on jo valmiiksi myöhässä. En usko, että kukaan tällaista jaksaisi edes lukea. (Saatika kirjoittaa)

Olen myös päättänyt, että jos on 3 tavoitetta, niin todennäköisesti joku niistä toteutuu. Tavoitteet siis kannattaa asettaa hirmu korkealle, koska näin voi saavuttaa mahdottomiakin asioita. Voin paljastaa näitä tavoitteitani myöhemmin, KUN ne ovat toteutuneet.

Ja jos on treenimotivaatiopulaa, niin kannattaa lukea Mika Myllylän elämäkerta. Se auttaa. Ei muuta tällä kertaa.

Kuulemisiin, Tiia.

torstai 21. tammikuuta 2010

OHO. (R)

Voi että... Miten tässä nyt näin on päässykin käymään! Eikä voi kyllä syyttää kiireitä, koska koneella on istuttu monet tunnit vapaa-aikoina. Ei, joo parannusta jatkossa.

Asiaaan...
Joulun jälkeinen aika on ollut tapahtumarikasta, että reenillisesti myös juhlimista ollaan harrastettu, no eihän se mikään yllätys ole. Onhan ollut mm. UV, joka on vain päivä milloin pitää juhlia ja valvoa tappiin asti, myös synttärit on ylitärkeitä. Vaikka kuulostaakin että on mennyt vain juhlimiseksi on hyvä reeniputkikin lähtenyt käyntiin jouluna, ja se on myös kestänyt ihan tähän päivään asti ja jatkunee. Joulua ennen olevat laiskuus kohtaukset ovat takanapäin.

RUKA 27.12.2009 - 3.1.2010!:

Lähettiin kahdeksan hengen porukalla tai siis ei kahdeksan tyyppiä autossa eikä turusta, vaan pari oli jo valmiiksi määränpäässä muutama päivä ennen menneenä ja pari tuli päiviä myöhemmin. Mutta jooh menomatkahan meni hyvin, mutta aikaa siinä meni eikä siitä käänteitä puuttunut. Heka ajeli autoa ja kyydissä oli essi, suska ja minä. Pysähdyksiä oli melkeenpä parin tunnin välein ja pitempikin neljän-kuuden tunnin pysähdys kuopiossa, btw UVSHORTSIT ja ALE-myynnit! Ystävämme jussi ja martti soitteli, että niillä on kamalanmoinen jano mökillä, (sitähän jatkui muuten kokonaisen viikon muutkin mukaan lukien :D). Kello oli aika paljon ja kaupat menossa kiinni, "essi soita eniroon", lähimmäinen kauppa oli suomussalmella ja montamonta kilometriä jäljellä ja kauppa oli menossa kiinni viiden minuutin päästä. No mepä laitetaan kaasua pohjaan, että pojat saa kattia! "Essi soita eniroon", eipähä ollu suomussalmen ja kuusamon välissä ainuttakaan huoltoasemaa tai minkään näköstä tankkia, me ajetaan 50 km, bensa lopuillaan ja käännytään takasin 50km. Jipii! Päästiin me perille! Hiihtelyä, bailausta, hiihtelyä, bailausta... siinä ne päivät kului ja hauskaa oli! Oltiin me rinteessäkin! Pari Anttia saapui pari päivää myöhemmin, ja muutakin porukkaa saatiin joka yö naapurimökeistä. Mutta kuvat kertoo kaiken... Kiitos vielä kaikille! Puspus!



Maajoukkueleiri jyväskylässä 5.1.-10.1.2010:
Reeni-intoa, reeni-intoa. Hauska leiri, ja uusia erilaisia ideoita taas yksin jylläämiseenkin.

Heka täytteli 19- vuotta, pian muutkin täyttää vuosia ja kaikki kiva edessäpäin. Nyt jaksais vaan meikä keskittyä muuhunkin kuin kivaan. Huomenna kuitenki tiedossa taas leiriä kisakeskuksessa, KAUPPIKONE-leiritys. Sinnekkin ollaan käsketty tulla hyvin levänneenä, että eiköhän jotain tehokasta oo tiedossa. Koeviikko onkin pian sen jälkeen, ja sitten saa alkaa odotteleen vanhojen tansseja sun muita kekkereitä. Eipä nyt kuitenkaan sit muuta.

-kretu